©Timo Ahjos 11.08.2010
editoitu 14.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Siihen aikaan lapsia oli paljon ja me
saimme liikkua vapaammin kuin nykyajan lapset. Tuskin
raitiovaunuhalleilla sallitaan nykyisin pikkulasten käydä
leikkimässä. Ei meillekään kukaan antanut lupaa
sinne mennä, mutta ratikoissa leikittiin eikä pois
ajettu.
Raitiovaunuissa oli yleensä vetovaunu ja
perävaunu, joissa kummassakin oli etuovi ja takaovi.
Kuljettajalla ei ollut ovella suljettua koppia. Kuljettaja oli aina
mies, usein ruotsia puhuva. Takaoven etupuolella kummassakin
vaunussa istui naispuolinen rahastaja korokkeella, jota sanottiin
rahastajan kopiksi. Siinä oli neljä seinää
suunnilleen rahastajan vyötärön korkeudelle saakka.
Etummaisen seinän päällä oli pieni kourullinen
pöytälevy, johon matkustajat laittoivat kolikoita lippua
maksaessaan. Etummainen seinä oli saranoitu ja se toimi myös
ovena, josta korokkeelle noustiin.
Raitiovaunun ulko-ovet
toimivat paineilmalla, joka tuli säiliöstä. Kun
paineilmasäiliön paine laski matalaksi, kompressori
käynnistyi ja alkoi pumpata säiliöön lisää
painetta. Kompressorin ääni oli häiritsevän
voimakas, matkustajille tutuksi tullut jytkytys. Onneksi
paineilmasäiliötä ei tarvinut täyttää
kovin usein. Rahastajan kopin sisäpuolella oli metallinen
venttiilivipu, jolla oli kaksi asentoa: ovi auki/kiinni. Perävaunun
rahastaja hallitsi tietysti perävaununun molemmat ovet ja
etuvaunun rahastaja etuvaunun takaoven. Etuvaunun etuoven käyttövipu
oli kuljettajalla. Kun kuljettaja avasi etuoven, siitä
rahastaja sai tiedon, että vaunu on lopullisesti pysähtynyt
pysäkille ja hän voi avata takaoven. Perävaunun
rahastaja lienee avannut ovet nähtyään, että
etuvaunun ovet on avattu.
Vallilan raitiovaunuhalli oli
Hämeentien varrella kotimme lähellä. On se siinä
vieläkin, mutta hiukan erilaisena. Siihen aikaan yläpihalla
oli yleensä pysäköityinä useita raitiovaunuja.
Vetovaunun katolla oleva virroittaja oli vedetty alas -
sananmukaisesti narusta vetämällä. Ovet oli suljettu,
mutta ei lukittu. Me lapset tiesimme, kuinka etuoven saa auki.
Leikeissämme otimme käyttöömme yhden
raitiovaunun kerrallaan. Yksi meistä istui kuljettajan
tuolille, toinen kiipesi etuvaunun rahastajan koppiin ja kolmas
perävaunun rahastajan koppiin. Muut lapset olivat matkustajia.
Meitä oli siellä yleensä niin monta yhtäaikaa
leikkimässä, että tyypillisesti matkustajia oli 3-5.
Yhtään aikuista ei ollut kertaakaan paikalla.
Leikin
sisältönä oli - mikäpä muu kuin
matkustaminen raitiovaunulla! Kompressori ei saanut sähköä,
mutta säiliössä oli sen verran paineilmaa, että
ovet toimivat jonkin aikaa. Leikki eteni seuraavasti: Aluksi
avasimme etuovet ulkoapäin mekaanisesti. Kuljettaja ja
rahastajat ottivat paikkansa ja avasivat takaovet paineilmalla.
Matkustajat nousivat vaunuun ja olivat maksavinaan. Ovet suljettiin
paineilmalla. Aikuisliikenteessä rahastajat antoivat
lähtömerkin kuljettajalle soittokellolla, mutta ne eivät
toimineet leikissämme. (Takavaunun rahastajan soittokello ei
toiminut ilman sähköä ja etuvaunun rahastajan
soittokellon vetonaru oli liian korkealla.)
Kuljettaja
oli ajavinaan seuraavalle pysäkille, jonka nimen hän
saattoi joskus huutaa, esim. "Nyt tullaan Hakaniemen torille!"
Ovet avattiin, matkustajat menivät etuovesta ulos ja tulivat
taas toisen vaunun takaovesta sisään. Ovet suljettiin ja
matka oli jatkuvinaan. Niin jatkettiin siihen saakka kunnes
paineilma loppui ja ovet lakkasivat toimimasta. Silloin hylkäsimme
sen ratikan ja siirryimme toiseen, jonka paineilmasäiliössä
oli vielä painetta. Siellä roolit vaihtuivat eli edellisen
ratikan henkilökunta joutuikin matkustajiksi tai ainakin eri
tehtävään.
Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.