©Timo Ahjos 12.08.2010
  editoitu 14.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Vankilavuodet 1952-53 Vallilassa, osa 8

Lukemaan oppiminen, pohdiskeluja ja harrastuksia

Opin lukemaan joulukuun 1953 Aku Ankasta. Tämä osa sisältää yhden piirroskuvan niiltä vuosilta.

Sain jouluaattona 1953 lahjaksi Aku Ankka -lehden tuoreimman numeron. Se oli niin kiinnostava, että minun oli pakko saada selville, mitä sen puhekupliin oli kirjoitettu. Kun kukaan ei suostunut sitä minulle lukemaan, yritin itse selvittää kirjoitettua tekstiä. Onneksi jo joulupäivänä oivalsin, kuinka sitä luetaan. Siitä alkaen osasin lukea. Olin silloin siis 5 vuoden ja 7 kuukauden ikäinen.

Vuodesta 1954 alkaen minulle tilattiin kotiin Aku Ankka, joka ilmestyi siihen aikaan vain kerran kuussa 32-sivuisena lehtenä. Siitä minä, kuten niin monet muutkin suomalaiset, sain käsityksen paremman elintason elämästä, joka oli pitkään mahdollista lähinnä vain Amerikassa. Aku Ankan henkilöillä oli autot, televisiot, leivänpaahtimet, pesukoneet  yms, jotka tulivat siten myös meidän elämäämme, vaikkei meillä niitä itsellämme ollutkaan. Aku Ankan henkilöiden kanssa sai myös myötäelää monenlaisia tapahtumia ja tehtäviä, joihin ei lapsilla ollut arkielämässä mahdollisuutta. Varsinkin Roope Ankan yritykset ja hänen kultarahasäiliönsä olivat kiinnostavia. Eläimelliset hahmot, kuten Pikku Paha Hukka tai Kolme pientä porsasta, eivät olleet minusta yhtä kiinnostavia, mutta luin kyllä aina lehden koko sisällön.

Aloin sen jälkeen lukea sarjakuvia muistakin lehdistä. Niistä paras oli Apu-lehdessä julkaistu Pipsa Pippuri. Äiti tilasi itselleen aina Seura-lehden, jossa oli sarjakuvana Jussi Juonio ja Matti Mainio.

Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi siihen aikaan amerikkalaisista alkuteoksista suomennettuja lastenkirjoja sarjassa "Tammen kultaiset kirjat". Kultaisuus viittasi kirjojen ulkoasuun. Kirjoissa oli nimittäin kullanvärinen selkämys. Kussakin kirjassa oli paksujen kiiltävien pahvikansien välissä noin 25 kuvasivua ja vain vähän tekstiä kullakin sivulla. Sain sen sarjan kirjoista ainakin seuraavat: Viisi pientä palosotilasta, Mikki Hiiren autoretki, Noakin arkki, Laivakoira ja Hiawatha pieni intiaani. Luin ne vaikka kuinka monta kertaa. Varsinkin paloautojen lähdön paloasemalta ja ajon tulipalopaikalle katsoin eläytyen varmaankin satoja kertoja. On mahdollista, että sain osan noista kirjoista vasta sen jälkeen, kun olimme muuttaneet Vallilasta Kumpulaan keväällä 1954.

Lukemisen ohella harrastin tietysti myös piirtämistä, kuten kaikki lapset. Liitän tähän yhden piirustukseni, jonka otsikkona on "Mitä isä tekee":

Siinä isä istuu kotona kirjoituspöydän ääressä ja kirjoittaa kynällä paperille. Taustalla on äidin sinertävä kapioarkku, korkea kaappi, jonka päällä kukkia, sekä jalkalamppu. Isällä on sylissään salkku, jossa on lukittava läppä. Pöydällä on pöytälamppu. Ikkunasta näkyy aurinko. Ikkuna koostuu neljästä ikkunaruudusta. Olen piirtänyt kaikki huonekalut ja salkun läpän lukonkin suoraan sivulta. Piirtäessäni tajusin kyllä jo, että pöydän yläpinta ja sillä oleva paperi pitäisi saada myös näkyviin. Mutta jos olisin piirtänyt pöytäleyvn ja paperin, olisin piirtänyt ne suorakulmaisina kuin suoraan ylhäältä katsottuna, jolloin kuvasta olisi tullut vielä hassumpi. Pohdin pitkään, kuinka pöydän tai kaapin kaltaiset esineet saa paperilla käännetyiksi siten, että niistä näkyy samanaikaisesti sekä sivuseinämää että yläpintaa. Aku Ankan piirroksista näin, että se on mahdollista, mutta millä tavalla se tehdään, sitä mietin kauan. Kun sen sitten joskus oivalsin, se oli suuri ilon aihe.

Toinen asia, joka minua pitkään askarrutti, liittyi veikkaukseen. Siihen aikaan ei Suomessa vielä ollut Lottoa, vaan kaikki veikkasivat. Veikkauslomake oli kolmeosainen. Jokaiseen kolmeen osaan piti kirjoittaa samat rivit. Alin osa taisi tulla jossakin vaiheessa keskimmäisestä itsejäljentävänä kopiona.  Se jäi veikkaajalle kuitiksi. Kaksi ylintä veikkausasiamies toimitti Veikkaus Oy:lle. Niistä kuulemma toista käytettiin työkappaleena, kun virkailijat siellä etsivät voittorivejä käsin. Ylin kappale pidettiin kuulemma Veikkaus Oy:n holvissa. Siten kai estettiin, ettei voittolomakkeiden etsintää suorittava henkilöstö voinut ujuttaa  tarkastettavien lomakkeiden sekaan sellaisia voittolomakkeita, joita ei ollut etukäteen täytetty ja maksettu.

Isämme veikkasi joka viikko. Silloisten havaintojeni mukaan hän kuunteli oikean veikkausrivin radiosta lauantai-iltana ja kirjoitti sen veikkauslomakkeelle, jonka hän vei seuraavana keskiviikkona veikkausasiamiehelle ja maksoi siitä. Kuitenkaan hän ei koskaan voittanut mitään. En ymmärtänyt, miten se koko systeemi oikein toimii. Vasta pitkän, pitkän ajan kuluttua tajusin, että hän kirjoittikin radiosta kuulemansa veikkausrivin sille lomakkeelle, jonka hän oli vienyt veikkausasiamiehelle jo EDELLISENÄ keskiviikkona!

Sen ajan lapsilla ei ollut liikaa leluja, mutta ei niistä puutettakaan ollut. Erikoisin leluni oli isältä saamani "reaktiovene". Se oli noin 10 cm pituinen ja tehty ohuesta maalatusta pellistä. Veneen sisälle laitettiin palamaan pieni kynttilä, joka kiehutti kahden ohuen pellin välissä eli "pannussa" olevaa vettä. Mainitut pellit pärisivät kuin moottori. Peltien välistä meni kaksi putkea veneen perään. Putkista tuleva höyry työnsi venettä eteenpäin. Mutta samoista putkista täytyi samalla mennä uutta vettä pannuun. Jonkinlainen kaksitahtimekanismi siinä siis täytyi olla, mutta liikkuvia osia ei ollut muita kuin ne pärisevät ohuet pellit. Uitin venettä isän kanssa sisällä kylpyammeessa. Vain siitä muistan, että meillä oli silloin kylpyamme. Alkuperäisessä reaktioveneessäni oli punainen runko ja valkea kansi. Kun sen pannu alkoi vuotaa, sain toisen, joka oli muuten samanlainen, mutta sen runko oli vihreä.

Jonkinlaisia pieniä leikkiautoja minulla varmaankin oli, mutta niistä ei ole valokuvia eikä muistikuvia. Osa liikennekalustostani ja rakennukset (kaupat, huoltoasemat yms) oli kynällä pahville, pahvilaatikoille tai vanerisille Fazerin makeislaatikoille piirtämiäni. Niistä muutamat löytyivät vintiltä vuonna 2007. On mielenkiintoista havaita, että olen piirtänyt silloin Fiat-merkkisiä busseja. Ilmeisesti Helsingissä oli siihen aikaan sellaisia. Leikeissäni oli aina myös Hämeentietä pitkin pihamme ohitse kulkenut bussi, jonka edessä luki "Helsinki- Malmi-Tapanila". Sittemmin vuodesta 1979 alkaen olen ajanut paljon juuri sillä bussilla, jonka nykyinen linjatunnus on 73.

Paperinukkejakin minulla oli muutamia. Ajattelin niitä lähinnä piirroksina, joita voi muuttaa piirtämisen jälkeen! Se oli minusta hurjan hieno keksintö.

Kulkuvälineenä minulla oli potkulauta. Polkupyörä oli meidän perheessä vain isällä. Mitään muistikuvia kelkkailusta tai hiihtämisestä minulla ei ole noilta vuosilta.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.