Vankilavuodet 1952-53 Vallilassa, osa 9

Vankien karkausyritys

Yhden kerran vankila-alueella asuessamme joukko vankeja yritti karata. Lisäksi kerron tässä hauskan samanaiheisen tapahtuman 2000-luvulta.

Eräänä iltapäivänä asuntomme eteisen seinässä ollut virkapuhelin soi. Isä oli työpaikallaan, minä olin kotona äidin kanssa. Sisaristani en muista, olivatko he kotona vai koulussa. Äiti vastasi puhelimeen. Soittaja ilmoitti lyhyesti, että vankeja on karannut. Kaikkien on pysyttävä sisällä ja pidettävä ovet lukittuina.

Pian sen jälkeen ensimmäiset hälytysajoneuvot ajoivat Ristikkotietä pitkin sireenit ulvoen vankilan portista sisään. Me asuimme ensimmäisessä kerroksessa Ristikkotie 2:ssa (= nykyinen Ristikkokatu 6), joten ikkuna oli hyvä katselupaikka. Emme osanneet pitää ikkunan ääressä olemista vaarallisena, eikä se sitä tässä tapauksessa ollutkaan. Vangit pakenivat toiseen suuntaan eivätkä ottaneet siviilejä panttivangeiksi. Meillä oli tilaisuus nähdä ainutlaatuinen hälytysajoneuvojen "ohimarssi". Hälytysajoneuvot eivät vielä siihen aikaan ulvoneet tyyliin "pii paa". Sireenin ääni oli jatkuva ja äänenkorkeudeltaan säännöllisesti vaihtuva.

Vankilaan komennettiin valtava määrä virka-apua. Sinne meni lukemattomia poliisiautoja, paloautoja, ambulansseja ja poliisimoottoripyöriä. Oli myös avolavaisia kuorma-autoja, joissa oli miehiä lavalla. En enää muista varmasti, oliko ratsupoliiseja, mutta luultavasti niitäkin oli. Sen muistan, että kulkueen loppupäässä poliiseja meni myös polkupyörin ja viimeiset jalan. Heitä kohtaan tunsin sääliä.

Yritin tätä kirjoittaessani löytää netistä faktoja tuosta joukkopaosta, mutta en löytänyt mitään. Siksi kirjoitan tähän, minkälaiset tiedot minulle siitä tapahtumasta jäi, tietämättä mitään niiden todenperäisyydestä. Siihen aikaan kerrottiin, että yksi vartija oli lyöty kirveellä hengiltä, mikä mahdollisti karkuun pääsyn. Karanneita vankeja oli ehkä parikymmentä eli hyvin pieni osa vankien kokonaismäärästä. Suurin osa karkureista oli saatu kiinni Hermannin tai Sörnäisten rantateiden tuntumasta melko pian. Muutamat olivat päässeet moottoriveneellä liikkeelle Vanhankaupunginlahdelle ja siitä edelleen Kulosaaren sillan alitse. Hekin jäivät kiinni melko pian.

Lasten kesken venekarkureista kerrottiin tarinaa, joka ei varmaankaan voinut olla totta: Sen mukaan poliisin sukeltaja oli sukeltanut karkureitten veneen alle ja lyönyt kirveellä sen pohjan puhki. Kun vene alkoi upota, vangit joutuivat veden varaan. Siitä heidät poimittiin poliisin moottoriveneeseen. Kirveellä päähän lyödystä vartijasta minulla oli lapsena sellainen mielikuva, että hän oli mennyt keskeltä halki - siis kahdeksi puolikkaaksi.

Arviolta vuonna 2001 (täydennän tarkan päivän, jos joskus löydän sen almanakoistani) Helsingin Keskusvankilassa järjestettiin avoimien ovien päivä, josta kerrottiin etukäteen television uutislähetyksissä ja sanomalehdissä. Uutiskynnyksen ylitti tieto, että silloin jokaisella on tilaisuus käydä tutustumassa selliin, josta "Volvo-Markkanen" karkasi vuonna 1980. Vuonna 1937 syntynyt Matti Markkanen teki 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun saakka satoja rikoksia lähes kaikissa Pohjoismaissa. Yleisesti tunnetuksi hän tuli lähinnä pankkiryöstöistä ja siitä, että hän varasti pakoautokseen tavallisesti Volvon. Hän kertoi kokeneensa Volvojen varastamisen haasteeksi, koska Volvoa oli mainostettu Tanskassa 1960-luvulla murtovarmaksi.

Vähän ennen avoimien ovien päivää televisiossa esitettiin Markkasesta tehty haastatteluohjelma, jossa hän esiintyi vankilatuomionsa kärsineenä, parannuksen tehneenä, Fuengirolassa asuvana pienen tytön isänä. Kun menin bussilla kotoa Helsingin keskustaan, takanani istui pieni tyttö isänsä kanssa. Tyttö puhu kovalla äänellä edellisenä iltana tv-uutisissa mainostetusta vankilan avoimien päivästä ja Volvo-Markkasen pakenemisesta ihailevaan sävyyn. Isä yritti hiukan toppuutella ja kertoi, että Markkasellakin on nyt pieni tytär. Siihen tyttö huudahti iloisena: "Se on varmaan Honda-Markkanen!" :))

Minä tietysti käytin hyväkseni ainutkertaista tilaisuutta vierailla vankilassa avoimien ovien päivänä. En ollut lapsena päässyt suljetun alueen sisäpuolelle kuin yhden kerran ja silloinkin vain sairaalaan. Vierailijat opastettiin katsomaan Volvo-Markkasen selli ja pakoreitti. Muitakin tyhjiä tiloja näytettiin jonkin verran, mutta ei yhtään vankia eikä mitään nykyisin käytössä olevia toimintatiloja. Minua kiinnostikin enemmän, minkälaista siellä oli 50 vuotta aiemmin. Juttelin oppaana toimineen vartijan kanssa ja kerroin isäni toimineen siellä työliikkeen johtajana vuosina 1952-53. Hän kertoi, että siihen aikaan työliikkeellä oli hyvin suuri taloudellinen merkitys vankilalle. Jopa 90 % vankilan juoksevista kuluista oli katettu vankilassa tehtyjen tuotteiden myynnistä saaduilla tuloilla.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Vankilavuodet 1952-53 Vallilassa, osa 9

Vankien karkausyritys