©Timo Ahjos 01.09.2010
  editoitu 15.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Vuodet 1954-59 Kumpulassa, osa 1

Kumpulan sijainti ja kulkuyhteydet

Muutimme toukokuussa 1954 kaupunginosaan, joka oli perheemme kaikille jäsenille ennestään tuntematon. Kumpula kuuluu Helsingin kantakaupunkiin, mutta sen asuntoaluetta ympäröi joka puolella laaja viheralue. Häiritsevää läpiajoliikennettä ei ollut, mutta kulkuyhteydet olivat hyvät kaikkiin niihin suuntiin, mihin meillä oli asiaa. Kumpulan asuntoalue on sittemmin kokonaisuudessaan määrätty suojelukohteeksi.

Kumpulan naapurikaupunginosat ovat etelässä Vallila, lännessä Käpylä, pohjoisessa Käpylä ja Koskela sekä idässä Toukola. Kumpulan asuntoalueen rungon muodostavat Limingantie ja sen kanssa samansuuntainen Kymintie sekä niiden monet poikkikadut.

Limingantie alkaa Kätilöopiston takaa, jatkuu melko suorana noin 1,3 km koilliseen ja päättyy lähelle Annalan urheilukenttää Koskelan raitiovaunuhallin luona. Limingantie on koko matkaltaan sen levyinen, että siihen mahtuu kapea jalkakäytävä ja yksi ajorata kumpaankin suuntaan. Kun autoja on pysäköity kadun varteen, vain yksi auto kerrallaan mahtuu ajamaan sen kohdan ohitse. Kymintie on kapeampi eikä siihen mahtuisi jalkakäytävää. Kymintie ei muodosta sisäänajoväylää Kumpulaan, sillä sen molemmat päät ovat alueen sisällä.

Ainoa vilkasliikenteinen ajoväylä Kumpulaan on Intiankatu. Se alkaa Arabiasta Hämeentieltä raitiovaunu 6:n silloisen päätepysäkin luota, leikkaa Toukolassa Kustaa Vaasan tien kohtisuoraan, samoin Kumpulassa Limingantien ja Kymintien, ja päättyy Käpylässä Koskelantien ja Käpyläntien risteykseen. (Nykyisin ajoyhteys Intiankadulta Kustaa Vaasan tielle on Arabian suunnasta suljettu kokonaan ja Kumpulan suunnasta ohjattu mutkan kautta.)

Meille tultiin Helsingin keskustasta yleensä bussilla 50, jonka numero muuttui myöhemmin 55:ksi. Se lähti Rautatientorilta ja ajoi Hakaniemen torin kautta Hämeentietä pitkin. Paavalin kirkon kohdalla se jatkoi - usein pelottavan kovalla vauhdilla - Hämeentien pitkää mäkeä alas. Siihen aikaan ei vielä ollut Hämeentien maasiltaa. Mäen alla bussi ylitti teollisuus- ja satamarautatien tasoristeyksen ja lähti siitä nousemaan ensin Hämeentietä, sitten Kustaa Vaasantietä Toukolanmäen päälle. Siitä tultiin taas hiukan mäkeä alas ja käännyttiin vasemmalle Intiankadulle.

Intiankadulla oli ja on edelleenkin pysäkki molempiin suuntiin kolmessa kohdassa. Niistä keskimmäinen on Limingantien ja Kymintien välissä. Siitä oli meille vajaan 400 metrin kävelymatka joko Limingantietä tai Kymintietä pitkin. Talomme osoite oli Limingantie 42, mutta se oli myös Kymintie 29 ja Vuoksentie 2. Bussi 50 jatkoi Intiankatua pitkin Koskelantielle ja siitä Koskelantietä pitkin Vanhaankaupunkiin Vantaanjoen sillan lähelle. Myöhemmin reittiä lyhennettiin siitä päästä ja päätepysäkki tuli Koskelaan. Toisessa päässä reittiä pidennettiin Rautatientorilta Marian sairaalan eteen.

Intiankadun lisäksi Kumpulan asuntoalueelle pääsi Limingantien molemmista päistä sekä Jyrängöntietä pitkin Hämeentien montusta ja Kalervonkatua pitkin Koskelantieltä Käpylästä. Jyrängöntien nimi vaihtuu Kalervonkaduksi Kumpulan ja Käpylän välillä, joten kysymys on vain yhdestä ja samasta Limingantien poikkikadusta. Noilla väylillä oli siihenkin aikaan vain vähän liikennettä. Nykyisin sekä Jyrängöntiellä että Kalervonkadulla on läpiajo kokonaan estetty, samoin Limingantien loppupäässä. Limingantien molemmat päät ovat aina olleet niin huomaamattomissa paikoissa, että niiden kautta Kumpulaan ei ole koskaan ohjautunut sellaista läpikulkuliikennettä, joka ei ole sinne tietoisesti hakeutunut.

Vallilan ja Kumpulan asuntoalueen välissä oli laaja peltoalue. Sen keskellä oli maalaistalon tyyppinen kiinteistö, jossa pidettiin hevosia. Tietääkseni se oli Hagertin kuuluisan mustalaisperheen hallinnassa. Nykyisin alueella on Yliopiston kasvitieteellinen puutarha ja jonkin verran matalia kerrostaloja. Käpylän ja Kumpulan asuntoalueen välissä on metsää, Kumpulan siirtolapuutarha ja kaupungin koululaispuutarha. Kaksi viimeksi mainittua palvelevat pääasiassa muualla asuvia, jotka kulkevat sinne Käpylästä.  Koskelan ja Kumpulan asuntoalueen välissä on metsää. Toukolan ja Kumpulan asuntoalueen välissä oli metsää, jyrkkärinteinen kallio ja vyöhyke luonnonvaraista kumpuilevaa maata.

Aluksi luulimme, että kaupunginosan nimi Kumpula viittaa alueen kumpuilevaan maastoon. Se on kuitenkin suomennettu kylän ja kartanon nimestä Gumtäkt. Vanhempi suomennos oli Kumtähti. Koulussa opetettiin, että Maamme-laulu laulettiin ensimmäisen kerran Kumtähden kentällä. Todellisuudessa siellä laulettiin Vårt Land, johon tehtiin suomenkieliset sanat vasta noin 30 vuotta myöhemmin. Kumtähden kenttä on niin kaukana Kumpulan asuntoalueesta, että siihen minulla ei liity mitään lapsuuden muistoja.

Se suuri kallio, Kumpulanmäki, jonka päälle on viime vuosina rakennettu Helsingin yliopiston Kumpulan laitoksia, oli 1950-luvulla suurimmaksi osaksi lähes luonnontilassa. Tai tarkemmin sanottuna sillä tavalla hoidettu kuin kaupungin metsiä hoidettiin. Eiväthän ne toki silloinkaan hoitamattomia olleet. Sen alueen Intiankadun puoleisessa päässä lähellä Kustaa Vaasan tietä oli 2-kerroksisia puukerrostaloja ja keskemmällä metsässä 1-kerroksia parakkeja. Ne olivat kaupungin vuokrataloja. Vaikka ne ehkä virallisesti kuuluivat Kumpulaan, niiden asukkaita ei kuitenkaan käytännössä pidetty Kumpulassa asuvina. He kulkivat koteihinsa Kustaa Vaasan tieltä eikä Kumpulanmäen taloihin päässyt Limingantieltä kuin Toukolan kautta kiertäen tai metsäpolkuja pitkin. Sinne ei siis mennyt edes kävely- ja pyöräilytietä, jollainen meni metsän poikki Käpylään.

Intiankatua pitkin kulkee nykyisin useita bussilinjoja. Siitä pääsee mm. Munkkiniemeen, Kannelmäkeen, Otaniemeen ja Viikkiin. Sellaista poikittaisliikennettä ei 1950-luvulla ollut. Edes Hämeentien loppupäähän Arabiaan, missä oli alueemme postikonttori, ei päässyt Kumpulasta millään bussilla. Helsingin palvelurakenne oli siihen aikaan sellainen, että asioita hoitamaan tai ostoksille oli yleensä tarpeellista mennä vain keskustan suuntaan. Jos olisimme päässeet samaan postialueeseen kuin Limingantien alkupään talot naapuritaloomme saakka, tuo periaate olisi toteutunut postinkin osalta. Silloin postitoimistomme olisi ollut Vallilassa bussi 50::n reitin varrella. Muuta poikittaisliikenteen tarvetta meillä ei ollut ellei sitten koulumatkaa Käpylään lasketa sellaiseksi. Meillä ei ollut Helsingissä edes muita kyläilypaikkoja kuin äidin sukulainen Lyyli-täti, joka asui Fredrikinkadulla lähellä nykyistä Temppeliaukion kirkkoa. 

Emme kuitenkaan kokeneet kulkuyhteyksiä huonoiksi. Esimerkiksi Messuhallissa kävimme raitiovaunulla 8, jonka päätepysäkki oli Paavalin kirkolla Vallilassa. Noin puolentoista kilometrin pituista kävelymatkaa kotoa kirkolle pidettiin tavanomaisena. Jos tulimme keskustasta jostakin suuresta yleisötilaisuudesta, joka täytti kaikki kulkuvälineet, meille kelpasivat myös kaikki Käpylään ajavat bussit. Silloin jäimme pois Mäkelänkadulla Velodromin kohdalla ja kävelimme loppumatkan. Nykyistä Isonniitynkatua ei silloin ollut. Mäkelänkadulta Kätilöopistolle kuljettiin suuntavaiston varassa luonnontilaisen kallion ylitse, missä ei ollut edes polkua.

Jos tultiin kotiin myöhään yöllä, vaikkapa uuden vuoden vastaanotosta Senaatintorilta, kulkuvälineeksi kelpasi mikä tahansa raitiovaunu, joka oli matkalla Koskelan halliin. Silloin jäätiin pois Kustaa Vaasan tiellä lähellä Intiankadun risteystä ja käveltiin siitä noin 800 metrin matka kotiin. Varhain esim. sunnuntaiaamuna oli mahdollista ajaa keskustaan henkilökuntavuoroilla, jotka noutivat ensimmäisten bussi- ja raitiovaunuvuorojen kuljettajat ja rahastajat Koskelan halliin. (Henkilökuntavuorojen kuljettajat asuivat työsuhdeasunnoissa Koskelan hallien alueella olevassa kerrostalossa.)

Kulkuyhteydet olivat hyvät myös Lahteen ja Haminan lähelle Summaan, missä kävimme sukulaisten luona. Kun ei ollut vielä Lahden moottoritietä, ei ollut myöskään sitä Vantaanjoen ylittävää siltaa, joka nykyisin ohjaa paljon liikennettä Kustaa Vaasan tielle. Siihen aikaan bussit Malmilta, Lahdesta ja Porvoosta tulivat Viikintietä pitkin ja Vantaanjoen vanhan sillan ylitse. Sillan jälkeen bussit ohittivat Toukolan ja Kumpulan joko vasemmalta tai oikealta matkallaan Helsingin keskustaan:

Menomatkalla Lahteen tai Summaan ajoimme kuitenkin yleensä ensin kaupungin bussilla 50 (myöhemmin 55) linja-autoasemalle. Siellä oli rauhallisempaa antaa matkatavarat ja nousta pikavuoroon kuin kadun varrella, missä linja-auto olisi voinut vahingossa livahtaa ohitse pysähtymättä. Kotimatkalla jäimme pois lähimmällä pikavuoropysäkillä.

Kumpulassa asui kuulemma 1950-luvulla enimmillään noin 4900 asukasta.  Lähde:  www.kumpula.info

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.