DOCTYPE html>
©Timo Ahjos 03.09.2010
editoitu 15.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
On helppo muistaa, kuinka talossamme asuttiin vuonna 1954, jolloin sinne muutimme. Sen sijaan en muista eikä minulla ole muistiinpanoja, minä vuonna mikäkin asia muuttui. Kerron kuitenkin muutoksistakin tässä samassa artikkelissa, ettei tarvitse kirjoittaa samasta aiheesta uudelleen. Käyttämäni ilmaus "myöhemmin" voi tarkoittaa mitä tahansa vuotta sinä aikana, jolloin talossa asuin. Muutin sieltä pois kesällä 1967. Sen jälkeen tehtyjen muutosten sanon tapahtuneen "sittemmin".
Talo on vuonna 1946 rakennettu 2-kerroksinen puurakenteinen kerrostalo. Siinä on kolme rappua eli porrashuonetta (A, B ja C). Talon kaikki 26 asuntoa ovat yksiöitä, kooltaan 29,3 - 37,2 neliömetriä. Meillä oli niistä suurin. Meidän alapuolella kaksi yksiötä oli yhdistetty yhdeksi 66,5 neliömetrin suuruiseksi asunnoksi. Jokaisessa asunnossa on eteinen, keittiö ja huone, jota ainakin meidän perheessä kutsuttiin kammariksi. Käytän sitä sanaa tässä kirjoituksessa. Se on siis sekä olo- että makuuhuone. Huoneissa ei ollut alkovi-rakennetta. Lisäksi jokaisessa asunnossa on WC, mutta ei ollut suihkua tai kylpyhuonetta. Sittemmin jokaiseen asuntoon on rakennettu suihkukoppi, joko erillisenä tai WC:n laajennuksena. Jokaisella asunnolla on varastotilaa kellarissa ja vintillä. Talossa on myös yhteisiä tiloja, jotka oli osittain vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle. Talo on kaupungin vuokratontilla. Omistusmuodoltaan se on asunto-osakeyhtiö. Tietääkseni jokaisessa asunnossa asui 1950-luvulla sen hallintaan oikeutettu osakas eli vuokralaisia ei talossa asunut.
Laadin 1950-luvulla rekisterin talomme lasten omistamista autoista ja nukeista. Eri ikäisiä lapsia asui silloin talossa yhteensä 22. Lapsena pidin iästä riippumatta jokaista, joka asui talossa vanhempiensa kanssa. Talossa ei ollut 1950-luvulla marsuja suurempia kotieläimiä, siis ei ainuttakaan kissaa tai koiraa. Nykyisin samassa talossa asuu parikymmentä kissaa ja koiraa, mutta ei yhtään lasta.
Talossa ei ollut alun perin minkäänlaista keskuslämmitystä. Jokainen asukas lämmitti oman asuntonsa puita polttamalla. Kammarin nurkassa oli korkea uuni pelkästään lämmitystä varten. Keittiö lämpeni, kun ruokaa tehtiin puuhellalla. Eteisessä ja vessassa ei ollut mitään lämmityslaitetta, eikä myöskään yhteisissä tiloissa kuten porrashuoneissa, kuivausvintissä tai kellarissa. Jokainen asukas tilasi itse omat halkonsa ja säilytti niitä omassa puuliiterissään talon kellarissa. Halkokuorma kipattiin talon seinustalle tilaajan liiteriä lähinnä olevan kellarin ikkunan eteen.
Vesijohtovettä tuli keittiöön, vessan pesualtaaseen ja WC-pönttöön. Putkesta tuli vain kylmää vettä.
Asunnon eteisessä oli sähkömittari ja polettilipas. Maitokaupasta ostettiin etukäteen sähköpoletteja ja niitä syötettiin lippaaseen sitä mukaa kuin sähköä kului. Ajoittain kaupungin sähkölaitoksen virkailija kävi tyhjentämässä lippaan. Sähköä käytettiin aluksi lähinnä vain valaistukseen ja radion kuunteluun. Sähköllä toimiva irrallinen lisälämmitinkin meillä taisi kyllä jossakin vaiheessa olla ja sähkösilitysrautakin.
Asunnoissa oli ns. kylmäkomero. Se oli ylin ruokakomero, josta avautui venttiili suoraan ulos. Sähköllä jäähdytettäviä kaappeja ei talossa ollut. Niitä oli vain maito- ja lihakaupoissa. Kellarissa jokaisella asunnolla oli puuliiterin lisäksi ruokakomero, jota kutsuttiin perunakellariksi. Sen pohjalla oli iso puulaatikko perunoita varten. Ylempänä oli hyllyjä, joilla säilytettiin muuta ruokaa, esim. hillopurkkeja.
Asunnossa
ei ollut muuta peseytymistilaa kuin pienenpieni WC-koppi, jossa
oli pienehkö pesulavuaari. Tietysti joku saattoi peseytyä
vaikka keittiössä tiskipöydän ääressä,
mutta meidän perheessä ei sellaista harrastettu
ainakaan toisten nähden. Kraanasta tuli vain kylmää
vettä. Lämmintä vettä sai vain hellalla
kattilassa lämmittämällä. Mitään
suihkua tai käsisuihkua ei siis ollut.
Talon
pohjakerroksessa oli ollut alun perin sauna, mutta se tila oli
vuokrattu ulkopuoliselle yrittäjälle muuhun käyttöön
jo ennen kuin muutimme taloon. Asukkaat kävivät
yleisessä saunassa yleensä kerran viikossa. Lähimmät
yleiset saunat olivat Intiankadulla, Toukolanmäen
parakkikylässä ja Käpylässä
Mäkelänkadulla Käärmetalossa, jossa oli myös
pieni uima-allas. Kumpulan uimalassa ei lasten lipulla päässyt
ollenkaan saunaan ja uimala oli auki vain touko-elokuussa, joten
siellä ei saunomassa käyty.
Lattiat oli peitetty lähes
kauttaaltaan matoilla, jotka "tampattiin" ulkona.
Samassa telineessä tuuletettiin vuodevaatteita. Aluksi
kussakin porrashuoneessa oli yksi tuuletusparveke, mutta ne
purettiin, kun niiden kantavat rakenteet alkoivat lahota.
Meillä
oli kyllä pölynimurikin, mutta se oli melko
pienitehoinen. Siinä oli kovapahvinen lieriö, jonka
kummassakin päässä oli metallivahvisteinen kansi
ja sen keskellä pyöreä reikä. Toiseen päähän
kiinnitettiin suora metallinen imuputki ja sen päähän
jokin suuttimista. Toisesta päästä moottori
puhalsi ilmaa ulos. Pölypussi ja moottori olivat lieriössä
ja sen sivulla oli kahva. Imurin koneistoa joutui kantamaan
kädessään imuroinnin ajan.
Talonmiestä tai siivoojaa ei ollut. Kukin osakas siivosi vuorollaan viikon kerrallaan kaikki kolme porrashuonetta. Vastaavasti ulkoalueiden siivousvelvollisuus kiersi kahden viikon jaksoissa. Jälkimmäiseen kuului mm. roskien kerääminen, lumityöt ja hiekottaminen koko kiinteistön alueella eli pihalla sekä Limingantien, Vuoksentien ja Kymintien katuosuuksilla kadun puoliväliin saakka. Hoidettava ulkoalue oli siis todella laaja. Ihmettelen, kuinka esim. muutamat työssäkäyvät yksin elävät naiset selvisivät näistä velvollisuuksista. Perheellisillä oli tietysti aina koko perhe mukana auttamassa ainakin ulkotöissä.
Talossa oli sementtilattiainen pesutupa,
jossa oli kaksi isoa kiinteää, muistaakseni puista
pesuallasta. Siellä ei ollut ainakaan aluksi minkäänlaista
pesukonetta. Haloilla lämmitettävässä padassa
saattoi keittää valkopyykkiä ja lämmintä
vettä sai vain siitä. Minkäänlaista mankelia
en muista siellä olleen. Pihalla oli isot telineet, joissa
sai kuivata kotona tai pesutuvassa pesemiään pyykkejä
omalla pyykkinarullaan. Pyykkinaru otettiin aina pois samalla
kuin pyykitkin. B-portaan yläosassa oli lisäksi
"kuivausvintti", jonka käyttöikeus oli sillä,
joka oli viimeksi varannut pesutupavuoron. Sinnekin jokainen veti
oman pyykkinarunsa kuivauksen ajaksi. Kuivausvintissä ei
ollut mitään ilmastointikoneistoa tai
lämmityslaitetta.
Läheisen talon naiset
pitivät pesulaa eli he pesivät muidenkin pyykkejä
maksua vastaan oman talonsa pesutuvassa ja kuivasivat ne sään
salliessa ulkona talonsa pihassa. Heillä oli jo varhaisessa
vaiheessa pari sähköllä toimivaa
pesukonetta.
Meillä oli vuonna 1954 sähköllä toimivat kattolamput, jalkalamppu, pari pöytälamppua, radio, pölynimuri ja luultavasti myös sähkösilitysrauta oli jo silloin. Muita sähkölaitteita ei tule mieleen. Radiota varten tarvittiin radiolupa.
Takapihalla oli iso sementistä valettu roskalaatikko, jossa oli painava metallikansi. Sen etuseinässä oli avattava tyhjennysluukku. Siihen aikaan ei ollut muovipusseja. Jätteet kerättiin kotona ämpäriin, joka tyhjennettiin roskapönttöön ilman mitään lajittelua. Kaupungin miehet kävivät ajoittain tyhjentämässä roskapöntön avolavaisella kuorma-autolla, jonka lavalle miehet heittivät jätettä talikolla ja lapiolla. Lava peitettiin pressulla.
Roskapöntön luona ja kellarin ovissa oli ajoittain "Rottasota"-varoituslappuja, mutta en muista nähneeni siellä koskaan yhtään rottaa elävänä tai kuolleena. Asunnossamme oli yhteen aikaan luteita. Ne tuhottiin polttamalla asunnossa savuavaa myrkkyä, jonka miellyttävän hajun muistan vieläkin, vaikka jouduimme olemaan ulkona koko sen päivän.
Tupakointi oli yleistä ja kaikkialla sallittua. Monet tupakoivat asunnoissaan. Klubi-askin pohja oli perinteinen muistiinpanoväline.
Polkupyöriä
talossa oli paljon. Niitä säilytettiin
kellarikäytävillä ja puuliitereissä.
Moottoripyöriä saattoi olla jo 1950-luvulla 1-2. Mopoja
alkoi tulla vasta 1960-luvulla. Talon vakiintunut autokanta oli
1950-luvun lopulla seuraava, mutta en osaa sanoa, minä
vuonna autot hankittiin:
- IFA F8 farmariauto, musta/beige,
etuosa 2-ovinen, takaosa suorakulmainen, takana pariovet. Ifat
valmistettiin Itä-Saksassa entisen DKW:n malliston
pohjalta.
- IFA F9 henkilöauto, sininen, 2-ovinen,
pyöreämuotoinen. Kahdella perheellä oli
samanlainen auto.
- Austin henkilöauto, beige,
4-ovinen, pyöreämuotoinen.
Meillä ei ollut
koskaan autoa eikä vanhemmillani ollut
ajokorttiakaan. Isä haaveili, että hänellä olisi joskus Ford Anglia,
mutta se jäi haaveeksi.
Yksi talon osakkaista toimi isännöitsijänä. Yhtiövastike käytiin maksamassa kuukauden ensimmäisenä päivänä käteisenä isännöitsijän kotona. Isännöitsijä kuittasi maksun osakkaan "vuokranmaksuvihkoon". Muuttoilmoitukset jätettiin isännöitsijälle, joka merkitsi muutokset talonkirjaan ja haki siihen vahvistusleiman osoitetoimistosta.
Puhelimet olivat melko harvinaisia. Useimmissa työläiskodeissa ei ollut puhelinta. Puhelimen saattoi hankkia "osakkeena" tai "vuokrapuhelimena". Edellinen vaati suuren pääomasijoituksen, jälkimmäisessä oli kalliit kuukausimaksut ja puhelumaksut. Katujen varsilla oli Helsingin Puhelinyhdistyksen (HPY) vihreitä puhelinkoppeja, joista soitettiin paikallispuheluja kolikoilla. Limingantiellä oli puhelinkoppi kahdessa paikassa eli Jyrängöntien ja Intiankadun risteysten lähellä. Myös monet kaupat antoivat asiakkaiden soittaa puhelimella maksua vastaan. Kaukopuhelut käytiin yleensä soittamassa postissa, missä oli puhelinkoppeja sisätiloissa. Niihin pääsi vain postikonttorin aukioloaikoina. Postitalossa oli Mannerheimintien puolella osasto, jossa oli mahdollista käydä soittamassa tai lähettämässä sähkösanomia myös iltaisin ja viikonloppuisin. Vain valtion Posti- ja lennätinlaitos välitti kaukopuheluja. Meillä oli Vallilassa kotona virkapuhelin, mutta Kumpulassa olimme 1950-luvulla ilman puhelinta.
Taloon rakennettiin vesikeskuslämmitys
ja lämpimän käyttöveden putkisto. Kraanasta
alkoi siis silloin saada myös lämmintä vettä.
Yksi osakkaista palkattiin talonmieheksi, joka huolehti
pannuhuoneesta. Talonmies kävi heittämässä
koksia keskuslämmityspannuun monta kertaa vuorokaudessa.
Samassa yhteydessä ulkoalueiden ja porrashuoneiden
puhtaanapito siirrettiin osakkailta talonmiehen
tehtäväksi.
Keskuslämmityksen myötä
asukkaat purkivat kammareistaan lämmitysuunit ja lakkasivat
käyttämästä puuhellaa. Ruokaa alettiin
lämmittää sähköliedellä. Asunnoissa
oli kuitenkin vain 10 ampeerin sulakkeet, jotka mahdollistavat
vain tavalliseen maadoitettuun pistorasiaan liitettävän
pienoislieden käytön (enintään 2,2
kW).
Kohtuuhintaisten koteihin tarkoitettujen
jääkaappien tultua markkinoille meillekin ostettiin
sellainen. Ensimmäinen jääkaappimme oli
50-litrainen kotimainen UPO. Se toimi äänettömällä
haihdutustekniikalla. 1950-luvun lopulla meille ostettiin
sähköllä toimiva ompelukone, joka ompeli
automaattisesti sik-sakkia ja erilaisia kuvioita.
Sittemmin
keskuslämmityksen polttoaineeksi vaihdettiin polttoöljy,
jolloin lämmitys saatiin automatisoiduksi eikä
talonmiehen tarvinut enää käydä
pannuhuoneessa monta kertaa vuorokaudessa. Nykyisin talo on
liitetty kaukolämpöverkkoon. Jätehuollossa on
sittemmin siirrytty tarkkaan lajitteluun, jossa jokaiselle
jätelajille on oma astiansa, myös lasille,
metalliesineille jne.
1950-luvun lopulla talossamme
taisi olla televisio vain kahdessa perheessä, ei
kuitenkaan meillä. Talon muu väki kävi sitä
heidän luonaan joka viikko katsomassa. Eniten katsojia oli
lauantai-iltaisin, jolloin Suomen Televisiosta tuli mm. Niilo
Tarvajärven juontama "Laatikkoleikki"
Rakennusmestarien talolta Fredrikinkadulta. Lapset istuivat
riveittäin lattialla ja aikuiset heidän takanaan riviin
laitetuilla tuoleilla. Televisiota katsomaan ei kutsuttu vaan
sinne mentiin silloin kun kiinnostavaa ohjelmaa oli tulossa,
soitettin ovikelloa ja kysyttiin: "Saako tulla katsomaan
televisiota?" Jokaista televisiota varten talon
katolle asennettiin asuntokohtainen antenni. Niiden määrä
kasvoi myöhemmin hyvin suureksi, kunnes ne lopulta kaikki
poistettiin ja korvattiin yhdellä keskusantennilla.
Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.