Vuodet 1954-59 Kumpulassa, osan 4a jatkoa<

Julkiset palvelut (jatkoa edelliseen)

Unohdin äskeisestä kirjoituksesta yleisradiotoiminnan. Sehän oli hyvin tärkeä valtion tarjoama palvelu aikana, jolloin yksityisiä yleisradioasemia ei ollut eikä saanut olla.

Radio

1950-luvulla tavallisissa kotiradioissa oli kaksi aaltoaluetta: pitkät aallot ja keskipitkät allot. Niillä kuuli ulkomaisiakin radioasemia, jos vain oli riittävän hyvä antenni. Meillä ei sellaista antennia ollut, joten kuulimme vain kotimaiset Yleisradio Oy:n lähetykset. Suomenkielisiä ohjelmia oli kaksi: "yleisohjelma" ja "rinnakkaisohjelma". Niiden lisäksi oli varmaankin yksi ruotsinkielinen ohjelma. ULA-asemaverkkoa (= Ultra Lyhyet Aallot) rakennettiin ehkä ensimmäisenä maana maailmassa. Sieltä tuli samat ohjelmat, mutta äänen laadun sanottiin olevan parempi ja lähetys kuului vain joidenkin kymmenien kilometrien päähän lähetysantennista. Meille hankittiin ensimmäinen ULA-radio vasta 1960-luvulla.

Mieleenpainuvimpia radio-ohjelmia olivat kuunnelmat ja varsinkin jännityssarjakuunnelmat, kuten Paul Cox ja Baskerwillen koira. Niitä koko perhe hiljentyi kuuntelemaan. Edellisessä oli niin tarttuva, viheltäen esitetty tunnussävel, että viheltelen sitä tätä kirjoittaessanikin. Tunnussävelen jälkeen päähenkilö aloitti jokaisen jakson sanomalla "Hyvää iltaa, nimeni on Cox. Paul Cox". Baskerwillen koiran tunnussävel oli muistaakseni pelottava erikoisen koiran ulvonta.

Televisio

Televisio oli meille Aku Ankkaa lukeville lapsille hyvin tuttu laite jo vuosia ennen suomalaisten tv-lähetysten alkamista. Kumpulan ensimmäinen televisiovastaanotin oli Kumpulan maauimalan lähellä Kymintiellä omakotitalossa, jossa asui muuan kilpauimari. Hän oli ostanut television kilpailumatkalla Tallinnasta ja näki sillä vain Tallinnan lähetyksiä, jotka olivat paljolti peräisin Moskovan televisiosta. Harjakattoisen 2-kerroksisen omakotitalon katolla oli hiukan piippua korkeammalle ylttävä pystysuora tanko ja sen päässä tämän muotoinen antenni, pituudeltaan noin 1,5 metriä: <--<

Suomen ensimmäinen julkinen televisiolähetys oli 24.5.1955. Toimintaa valmisteltiin Teknillistä korkeakoulua lähellä olevissa sähköinsinööri- ym. "teekkaripiireissä". Televisioyhtiö, joka oli alkuaikona pikemminkin kerho, käytti nimeä TES-TV. Sen alkuosa oli lyhennys nimestä Tekniikan Edistämissäätiö. Juridisesti lähetystoiminta oli mahdollista sillä perusteella, että Teknillinen korkeakoulu oli valtion laitos. TES-TV muuttui vuonna 1959 Oy Tesvisio Ab:ksi. Sen aloittamista ohjelmista hyvin pitkäikäisiksi muodostuivat Kirsti Rautiaisen juontama tietokilpailu "Tupla tai Kuitti" (1958-) sekä Jaakko Jahnukaisen "Levyraati" (1961-). Yleisradio aloitti vakinaiset televisiolähetykset 1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio. Sen suosituimpia ohjelmia oli Niilo Tarvajärven juontama Laatikkoleikki (1958-). Se lähetettiin suorana Rakennusmestarien talon juhlasalista Fredrikinkadulta.

Hyvin pian suomalaisten televisiolähetysten alkamisen jälkeen meidänkin talossa oli ainakin yhdellä perheellä televisio. Kuvaruudun läpimitta lienee ollut 15 tai ehkä 17 tuumaa, kuvaruudun kulmat olivat pyöreät ja kuva oli tietysti mustavalkea (tai oikeammin sanottuna harmaasävyinen). Heillä me muutkin kävimme sitten televisiota katsomassa. Käytännössä se toimi näin: Kun melkein kuka tahansa talon asukkaista halusi nähdä tietyn ohjelman tai tutustua televisioon käytännön tasolla, hän meni soittamaan ovikelloa ja kysyi: "Saanko tulla televisiota katsomaan?". Kaikki otettiin ystävällisesti vastaan. Asunto oli hiukan yli 30 neliömetrin yksiö, jossa oli parhaimmillaan tai pahimmillaan lähes 20 vierasta televisiota katsomassa. Isäntäperheeseen kuului isä, äiti ja kouluikäinen poika. Televisiota katsomaan tulleet lapset istuivat riveittäin lattialla. Heidän taakseen laitettiin aikuisille tuoleja tarpeen mukaan. Lauantai-iltaisin vieraita oli eniten, katsomassa edellä mainittua Laatikkoleikkiä. Sen edellä tuli lapsille tarkoitettu amerikkalainen piirrossarja. Olisikohan se ollut Tom & Jerry? Kiviset ja Soraset (The Flintstones) alkoi nimittäin vasta 1960-luvulla.

Meidän perheen ensimmäinen televisio ostettiin vasta vuonna 1963, jolloin oli jo kehittyneempi laitesukupolvi myynnissä. Sitä ennen oli pitkä kausi, jolloin em. perheen lisäksi televisio oli kahdessa muussa perheessä. Silloin kävin säännöllisesti toisessa perheessä katsomassa amerikkalaista sarjafilmiä "Tohtori Bartonin kokeet", jossa pääosaa esitti George Nader. Siellä ei silloin koskaan ollut lisäkseni muita vieraita, joten sain istua tuolilla tai sohvalla. (George Nader tuli myöhemmin tunnetuksi Jerry Cottonina, jonka filmaustauolla sain hänen nimikirjoituksensa Hampurissa kesällä 1965.)

Oikaisu

Lopuksi vielä oikaisu edelliseen kirjoitukseen, jossa sanoin, etten nähnyt sotilaita 1950-luvulla kuin vahdinvaihtoparaatissa. Sen lisäksi muistan kyllä nähneeni sellaisia miehistönkuljetuksia, joissa miehet seisovat kuorma-auton lavalla ja pitivät käsivarsillaan toisistaan kiinni.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.

Elämää vuodesta 1948 alkaen