©Timo Ahjos 05.01.2011
editoitu 15.05.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
Unohdin äskeisestä kirjoituksesta yleisradiotoiminnan. Sehän oli hyvin tärkeä valtion tarjoama palvelu aikana, jolloin yksityisiä yleisradioasemia ei ollut eikä saanut olla.
1950-luvulla
tavallisissa kotiradioissa oli kaksi aaltoaluetta: pitkät
aallot ja keskipitkät allot. Niillä kuuli
ulkomaisiakin radioasemia, jos vain oli riittävän
hyvä antenni. Meillä ei sellaista antennia ollut, joten
kuulimme vain kotimaiset Yleisradio Oy:n lähetykset.
Suomenkielisiä ohjelmia oli kaksi: "yleisohjelma"
ja "rinnakkaisohjelma". Niiden lisäksi oli
varmaankin yksi ruotsinkielinen ohjelma. ULA-asemaverkkoa (=
Ultra Lyhyet Aallot) rakennettiin ehkä ensimmäisenä
maana maailmassa. Sieltä tuli samat ohjelmat, mutta
äänen laadun sanottiin olevan parempi ja lähetys kuului
vain joidenkin kymmenien kilometrien päähän
lähetysantennista. Meille hankittiin ensimmäinen
ULA-radio vasta 1960-luvulla.
Mieleenpainuvimpia
radio-ohjelmia olivat kuunnelmat ja varsinkin
jännityssarjakuunnelmat, kuten Paul Cox ja Baskerwillen
koira. Niitä koko perhe hiljentyi kuuntelemaan. Edellisessä
oli niin tarttuva, viheltäen esitetty tunnussävel, että
viheltelen sitä tätä kirjoittaessanikin.
Tunnussävelen jälkeen päähenkilö aloitti
jokaisen jakson sanomalla "Hyvää iltaa,
nimeni on Cox. Paul Cox". Baskerwillen koiran tunnussävel
oli muistaakseni pelottava erikoisen koiran
ulvonta.
Televisio
oli meille Aku Ankkaa lukeville lapsille hyvin tuttu laite
jo vuosia ennen suomalaisten tv-lähetysten alkamista.
Kumpulan ensimmäinen televisiovastaanotin oli Kumpulan
maauimalan lähellä Kymintiellä omakotitalossa,
jossa asui muuan kilpauimari. Hän oli ostanut television
kilpailumatkalla Tallinnasta ja näki sillä vain
Tallinnan lähetyksiä, jotka olivat
paljolti peräisin Moskovan televisiosta. Harjakattoisen
2-kerroksisen omakotitalon katolla oli hiukan piippua
korkeammalle ylttävä pystysuora tanko ja sen päässä
tämän muotoinen antenni, pituudeltaan noin 1,5
metriä: <--<
Suomen ensimmäinen
julkinen televisiolähetys oli 24.5.1955. Toimintaa
valmisteltiin Teknillistä korkeakoulua lähellä
olevissa sähköinsinööri- ym.
"teekkaripiireissä". Televisioyhtiö,
joka oli alkuaikona pikemminkin kerho, käytti
nimeä TES-TV. Sen alkuosa oli lyhennys nimestä
Tekniikan Edistämissäätiö. Juridisesti
lähetystoiminta oli mahdollista sillä perusteella, että
Teknillinen korkeakoulu oli valtion laitos. TES-TV muuttui
vuonna 1959 Oy Tesvisio Ab:ksi. Sen aloittamista ohjelmista hyvin
pitkäikäisiksi muodostuivat Kirsti Rautiaisen
juontama tietokilpailu "Tupla tai Kuitti"
(1958-) sekä Jaakko Jahnukaisen "Levyraati"
(1961-). Yleisradio aloitti vakinaiset televisiolähetykset
1. tammikuuta 1958 nimellä Suomen Televisio. Sen
suosituimpia ohjelmia oli Niilo Tarvajärven juontama
Laatikkoleikki (1958-). Se lähetettiin suorana
Rakennusmestarien talon juhlasalista Fredrikinkadulta.
Hyvin
pian suomalaisten televisiolähetysten alkamisen jälkeen
meidänkin talossa oli ainakin yhdellä perheellä
televisio. Kuvaruudun läpimitta lienee ollut
15 tai ehkä 17 tuumaa, kuvaruudun kulmat olivat pyöreät
ja kuva oli tietysti mustavalkea (tai oikeammin sanottuna
harmaasävyinen). Heillä me muutkin kävimme
sitten televisiota katsomassa. Käytännössä
se toimi näin: Kun melkein kuka tahansa talon
asukkaista halusi nähdä tietyn ohjelman
tai tutustua televisioon käytännön tasolla, hän
meni soittamaan ovikelloa ja kysyi: "Saanko tulla
televisiota katsomaan?". Kaikki otettiin
ystävällisesti vastaan. Asunto oli hiukan
yli 30 neliömetrin yksiö, jossa oli parhaimmillaan tai
pahimmillaan lähes 20 vierasta televisiota
katsomassa. Isäntäperheeseen kuului isä, äiti
ja kouluikäinen poika. Televisiota katsomaan tulleet lapset
istuivat riveittäin lattialla. Heidän taakseen
laitettiin aikuisille tuoleja tarpeen
mukaan. Lauantai-iltaisin vieraita oli eniten,
katsomassa edellä mainittua Laatikkoleikkiä. Sen edellä
tuli lapsille tarkoitettu amerikkalainen
piirrossarja. Olisikohan se ollut Tom & Jerry?
Kiviset ja Soraset (The Flintstones) alkoi nimittäin vasta
1960-luvulla.
Meidän perheen ensimmäinen
televisio ostettiin vasta vuonna 1963, jolloin oli
jo kehittyneempi laitesukupolvi myynnissä. Sitä
ennen oli pitkä kausi, jolloin em. perheen lisäksi
televisio oli kahdessa muussa perheessä. Silloin kävin
säännöllisesti toisessa
perheessä katsomassa amerikkalaista sarjafilmiä
"Tohtori Bartonin kokeet", jossa pääosaa
esitti George Nader. Siellä ei silloin koskaan ollut
lisäkseni muita vieraita, joten sain istua tuolilla tai
sohvalla. (George Nader tuli myöhemmin tunnetuksi Jerry
Cottonina, jonka filmaustauolla sain hänen
nimikirjoituksensa Hampurissa kesällä
1965.)
Lopuksi vielä oikaisu edelliseen kirjoitukseen, jossa sanoin, etten nähnyt sotilaita 1950-luvulla kuin vahdinvaihtoparaatissa. Sen lisäksi muistan kyllä nähneeni sellaisia miehistönkuljetuksia, joissa miehet seisovat kuorma-auton lavalla ja pitivät käsivarsillaan toisistaan kiinni.
Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.