©Timo Ahjos 23.5.2020 alkaen
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Elämää vuodesta 1948 alkaen

Lisäyksiä edellisiin kirjoituksiin

Kun mieleeni tulee jotakin sellaista, minkä olisi voinut kertoa edellä olevissa kirjoituksissa, en täydennä niitä, vaan kirjoitan sen asian tähän tiedostoon siten, että tuorein lisäys on aina ylimpänä.


Lisätty 13.10.2020:

Löysin äidin jäämistöstä kirjekuoren, jossa on minua koskevia papereita. Niistä selvisi mm. seuraavat päivämäärät:

1948-07-23 Timo kastettiin
1949-01-18 Timo nousi sängyssä seisomaan
1949-03-17 Timo rupesi konttaamaan
1949-04-21 Timo otti yhden askeleen
1949-05-01 Timo rupesi kävelemään
1954-05-21 Punaisen Ristin sairaalassa (kun isompi poika oli pudottanut roskalaatikon rautakannen päähäni)
1956-01-24 Hinkuyskä-kurkkumätärokotus Käpylän kansakoulussa
195x-xx-xx Paino 26 kg, pituus 133 cm. Alipainoa 800 gr.

Lisätty 12.9.2020:
Pauligin autokirja 1954

Paulig keksi painaa kahvipakettien pahvisiin tukikortteihin autojen ja moottoripyörien kuvia, joista muodostui erittäin suosittu keräilysarja. Kortteja oli lopulta 216 erilaista. (Lähde: Helsingin Sanomat 6.6.2001, sivu B3). Korttien säilytyspaikaksi Paulig jakoi kansiota, jonka olen tähän kuvannut. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa avautuu oma noin 30-sivuinen keräilykansioni.

Paulig Autokirja   Paulig Autokirja Bilbok

Paulig osoitti mielestäni erityistä viisautta siinä, että keräilykansion lopussa oli kahdeksalla sivulla tyhjät korttipaikat. Kun kaikki muut kahvipaahtimot alkoivat matkia Pauligia ja julkaisivat omia keräilykorttejaan, käytännössä kaikki liimasivat nekin Pauligin kansioon. Jos osti OTK:n Rengas-kahvia, sai veturin kuvan. SOK:n AAA-kahvin paketissa sarjakuvahahmo Joonas seikkaili eri maissa. OKA-kahvin korteissa esiteltiin ilmailun historiaa. OKA oli sittemmin Tukoon sulautuneen Osakeyhtiö Kaffe Aktiebolagin markkinointinimi.

Kansakoulun kolmannella tai neljännellä luokalla olin luokallamme ainoa, joka tunsi liikennemerkit. Kun opettaja kysyi, onko meillä auto vai mistä olen ne oppinut, vastasin pontevasti "Helsingin Sanomista". Vasta nyt tajuan, että olin tietysti oppinut ne noista Pauligin keräilykorteista. Jokaisessa kortissa on nimittäin myös jokin liikennemerkki ja sen selitys.


Päiväkirjani maaliskuulta 1957

Löysin ja kuvasin päiväkirjani maaliskuulta 1957, jolloin olin 8-vuotias:

Päiväkirjan kansi   PDF-tiedosto, 16 sivua, 5 Mt

Lisätty 1.6.2020:

Suoritin polkupyörän ajokortin Lasten liikennekaupungissa Auroran sairaalan lähellä 8.7.1959 ollessani 11-vuotias.

Polkupyörän ajokortti       Ajokortin kansi

 

Lisätty 29.05.2020:

Kerroinkohan tämän jo aiemmin? Meidän pihassa Kumpulassa oli betonista valettu jätesäiliö, jossa oli painava rautakansi. Kerran minua 3 vuotta vanhempi poika piti sitä kantta auki ja sanoi, että siellä jätesäiliössä on taikurin hattu. Minä menin uteliaani katsomaan sitä. Mutta silloin se poika ei jaksanutkaan enää pitää sitä kantta ylhäällä, vaan se putosi minun otsalle, mistä alkoi valua verta. Meidän äiti oli juuri silloin pihalla matkalla maitokannun kanssa maitokauppaan. Hän tietysti kauhistui. En tiedä, mistä siihen saatiin nopeasti jokin henkilöauto, ehkä taksi. Minut vietiin sillä Punaisen Ristin sairaalaan. Se oli samassa talossa Topeliuksenkadulla kuin nykyinen Töölön sairaala. Sielllä jouduimme odottamaan vuoroa odotushuoneessa, mistä muistiini jäi aikuinen mies, jonka selkä oli paljaana, mutta selässä ei ollut lainkaan nahkaa.

Tuosta tapahtumasta minulle jäi otsaan pysyvä arpi, mutta opin kaksi asiaa: Veren valuminen lapsen otsasta oli äidille pahempi shokki kuin minulle. Minulla ei ollut mitään kipua, en mennyt tajuttomaksi enkä pelännyt. Siellä sairaalan odotushuoneessa tajusin, että minulla oli aika pieni ongelma muihin potilaisiin verrattuna.

Lisätty 26.05.2020:

Kuvassa 8 vuotta minua nuorempi sisareni Hilkka harjoittelee pyöräilyä samalla Kaija-sisaremme "nuorisopyörällä" suunnilleen saman ikäisenä kuin minä törmäsin sillä alamäen alla aitaan. Kun pyörässä oli vain jalkajarru, polkimet piti saada vaakasuoraan ennen kuin oli tarvetta jarruttaa.

Hilkka_ajaa_Kaijan_pyörällä
Lisätty 23.05.2020:
Elokuvateatterit ja niissä käynnit

Helsingissä oli 1950-luvulla paljon elokuvateattereita. Vallilassa asuessamme kaksi niistä oli vain lyhen kävelymatkan päässä meiltä kotoa, nimittäin Apollo ja Allotria, joista kerroin jo aiemmin. Käpylässä oli kaksi elokuvateatteria. Niistä vanhempi ja pienempi "RIO" (jonka nimi lausuttiin toisinaan leikillisesti "R kymppi") Sampsantie 50:ssa sekä uudempi ja suurempi "Käpylän Kino" osoitteessa Kullervonkatu 20.

Naapuritalon lapset

Viereisessä talossa, siis Limingantie 40:ssä, asui omien siskojeni ikäiset sisarukset. Vanhempi oli vaalea ja hänen nimensä lausuttiin "Keetti". En tiedä, kirjoitetaanko se Käthe vai kuinka. Nuorempi oli tummatukkainen Solveig. (Minun siskoistani taas vanhenpi Paula oli tummatukkainen ja nuorempi Kaija vaalea.) He kävivät meillä joskus kylässäkin, joten he tulivat minullekin tutuiksi. Saman naapuritalon samassa Vuoksentien puoleisessa B-rapussa asui myös monilapsinen "mustalaisperhe", kuten siihen aikaan sai sanoa. Sen perheen lapsista minun ikäinen Voitto eli "Voke" tuli minulle parhaiten tutuksi. Muihin naapuritalojen lapsiin en tutustunut.

Epäonnistunut ilotulitus Kumpulan uimalassa

Uimalan jokavuotinen juhannusjuhla päättyi aina ilotulitukseen. Raketit ammuttiin telineestä, jonka katsomossa istuva yleisö näki maassa uima-altaiden takana. Laukaisutelineessä oli kaksi vaakasuoraa lautaa siten, että jokaisen raketin puutikku meni ylemmän laudan reiästä ja nojasi alempana olevaan pohjalautaan. Raketin puutikku ei kuitenkaan ole raketin sisällä sen keskellä vaan reunassa. Siitä johtuen raketti ei lähde ihan suoraan ylöspäin vaan hiukan vinossa asennossa. Ylempään lautaan oli porattu liian ahtaat reiät, jolloin raketit juuttuivat telineeseen ja räjähtivät siinä telineessään noin metrin korkeudella maan pinnasta. Ne oli ketjutettu toisiinsa tulilangalla, joten kukaan ei voinut tehdä enää mitään sen jälkeen, kun ensimmäisen raketin juuttuminen telineeseen oli nähty. Tuli eteni tulilankaa pitkin raketista toiseen ja ne räjähtivät kukin vuorollaan siinä maassa, onneksi aika kaukana yleisöstä eikä kukaan loukkaantunut - ainakaan ruumiillisesti.

Limingantie 42:n kuivausvintti

Valokuvista näkyy, että kun noustiin B-rapussa toisen kerroksen asuntojen kohdalta vielä puoli kerrosta ylöspäin, siinä oli kuivausvintti. Pesutupa oli siis C-rapun kellarissa ja pyykin kuivausvintti B-rapussa. Sen käyttöoikeus oli jotenkin kytketty pesutuvan käyttöön. Siellä ei ollut pyykkinaruja talon puolesta, vaan jokainen toi sinne oman narunsa, joka oli yleensä niin pitkä, että se meni kuivaushuoneen reunasta toiseen moneen kertaan. Kerran kun joku oli tuomassa sinne pyykkiään kuivumaan, siellä olikin vielä edellisen käyttäjän pyykki kuivumassa. Silloin se henkilö, jonka kuivausvuoro silloin oli, haki kotoaan kirveen ja löi sillä narun poikki. Narua ei ollut sidottu kiinni muualta kuin molemmista päistään, jolloin kaikki pyykit putosivat lattialle. Hän laittoi sinne oman narunsa ja ripusti siihen omat pyykkinsä. Se osakas, jonka lakanat ym. olivat pudonneet lattialle, vaati vahingonkorvausta puhtaan pyykin likaantumisesta lattialla. Riita ratkaistiin lopulta käräjäoikeudessa - en muista millä tavalla.

Facebook-kaverit

Seuraavat lapsuuden ajan naapurini ovat tätä kirjoittaessani Facebook-kavereitani:
- Esko Ruokonen, joka oli paras ystäväni Vallilassa vuosina 1952-54.
- Hans Paul, joka asui Kumpulassa samassa rapussa

Muistovihkot

Yleensä jokaisella tytöllä oli jo äidin lapsuudesta saakka sellainen pienen valokuva-albumin näköinen muistovihko tai muistokirja, jonka sivut olivat ostettaessa olleet tyhjät. Siihen tyttö pyysi muistovärssyjä parhailta ystäviltään. Kukin ystävä kirjoitti oman tervehdyksensä puhtaalle sivulle ja yleensä myös piirsi siihen jotakin tai liimasi kiiltokuvan. Löydettyäni äitini muistokirjan kirjoitin siihen oman ystävällisen tervehdykseni, jonka allekirjoitin "Poikasi Timo". Kun äiti näki sen, hän suuttui siitä, että olin "pilannut" sen hänelle niin rakkaan kirjan. Kymmeniä vuosia myöhemmin hän oli kuitenkin kiitollinen siitä, että kirjassa oli tervehdys minun lapsuudesta.

Limingantie 42:n pihan kuvauksesta

Vasta pari päivää tekstin kirjoittamisen jälkeen muistin ja tajusin, että pyykinkuivaustelineen toisessa päässä ollut alempi palkki, jota lapset käyttivät "käsinkävelyyn", oli varsinaisesti tarkoitettu mattojen tamppaustelineeksi.

Paluu blogin tahjos.blogspot.com etusivulle.