©Timo Ahjos
Laadittu 19.10.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com
KESKENERÄINEN LUONNOS

 

Timo Ahjos muistelee ...

Kansa-yhtiöissä vaihe 1: vuodet 1971-73

Vaiheessa 1 työskentelin Henki-Kansan eläkevakuutusosastolla ja Eläkekassa Tuessa vakuutusvirkailijana ja lopulta vakuutusjaoston jaostopäällikkönä. Vaihe 1 päättyi helmikuussa 1974, jolloin menin suorittamaan varusmiespalvelusta.

Miten päädyin vakuutusalalle ja juuri Kansa-yhtiöihin?

Matematiikkaa pääaineena opiskelleet päätyivät yleensä joko opettajiksi, atk-alalle tai vakuutusalalle. Opettajaksi ryhtymisen oli jättänyt pois laskuista, koska halusin nähdä muutakin elämää kuin koulumaailman. Atk-alalla olin jo tehnyt hyvän alun ja nähnyt, mitä siellä olisi tiedossa. Vakuutusala tuntui sen jälkeen houkuttelevalta ja olin suuntautunut jo matematiikan laudaturissa siihen suuntaan suorittamalla vakuutusmatematiikan ja riskiteorian kurssit sekä tekemällä pro gradu -tutkielman aiheesta, jolla on sovellutuksia vakuutusalalla.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva haki 28.1.1971 julkaistulla lehti-ilmoituksella apulaismatemaatikkoa, joka on “vähintään luonnontieteiden kandidaattitutkinnon suorittanut, itsenäiseen työskentelyyn pystyvä ja kenties vielä vakuutusmatematiikkaa tunteva ja systeeminsuunnitteluun ja/tai ohjelmointiin perehtynyt.” Lisätietoja antoi apulaisaktuaari Rauno Nurmi. Tutustuin häneen myöhemmin, kun olin jo Kansassa. Hän perusti 1980-luvulla Turussa oman Apollo-nimisen vakuutusyhtiön, jossa vierailin keväällä 1989. Hän kertoi, että olin Kalevaan vuonna 1971 hakeneista ylivoimaisesti pätevin, mutta minua ei valittu, koska minulla oli armeija käymättä ja lykkäystä helmikuuhun 1974 saakka. Toimeen otettiin nainen, joka oli kuitenkin jo vuoden kuluttua lähtenyt muualle.

Tuon jälkeen minulla ei ollut tiedossa mitään vakuutusalalla haettavaksi ilmoitettua työpaikkaa vaan jouduin itsekseni pohtimaan, missä yhtiössä tai muussa organisaatiossa haluaisin työskennellä. Minulla oli sellainen mielikuva, että hyvin konservatiivisissa vakuutusyhtiöissä suositaan sellaisia, joilla on suvussa tunnettuja vuorineuvoksia, kenraaleja tms. Kansan imago oli toisenlainen. Minulla ei ollut Kansaan mitään aiempaa kosketusta, mutta olin kuullut, että se oli ainoa yhtiö, joka oli myöntänyt palovakuutuksen talolle, jossa koko kouluajan asuin ja vanhempani edelleenkin asuivat.

Lähestyin Kansaa ensin tekemällä sinne “vakoilukäynnin”. Menin ensin asiakaspalvelutoimistoon, joka oli pääkonttorirakennuksen toisessa kerroksessa Hämeentie 33:ssa. En ollut koskaan aiemmin käynyt siinä talossa. Pyysin yhtiön vuosikertomuksen. Siitä näin, että Henki-Kansan aktuaari oli nimeltään Markku Lehtinen. Menin käymään hänen luonaan etukäteen sopimatta. Hänen huoneensa oli kahdeksannessa kerroksessa. Olin miettinyt valmiiksi jonkin aktuaaritutkintoon liittyvän kysymyksen ja sanoin tulleeni sinne sen selvittämiseksi. Lehtinen oli minua vain 2-3 vuotta vanhempi. Keskustelumme aikana hän joutui vastaamaan puhelimeen. Minuun teki suuren vaikutuksen, kun hän puhui puhelimessa miljoonista markoista. Muutenkin hän tuntui oikein sympaattiselta. Kun olin lähdössä, hän kysyi minulta, olenko kiinnostunut työpaikasta. Vastasin, että en vielä tässä vaiheessa, mutta ehkä sitten, kun saan FK-tutkinnon valmiiksi. Kun huoneen ovi oli auki käytävään ja aktuaari Nurminen käveli siitä ohitse, Lehtinen sanoi minulle, että sitten kun työnteko alkaa kiinnostaa, Nurminen on oikea henkilö, jonka puoleen pitää kääntyä. Nurminen oli Lehtistä huomattavasti vanhempi.

Työhönottohaastattelu aktuaari Nurmisen luona

Olin suorittanut FK-tutkinnon 4.3.1971. En tiedä, minä päivänä sain siitä todistuksen, mutta keskiviikkona 10.3.1971 puoleltapäivin soitin huoneestani Domuksesta aktuaari Nurmiselle Kansaan. Hän johti Kansassa henki- ja eläkevakuutustoimintaa ja myös atk-osasto oli hänen alaisenaan. Nurminen sanoi, että minun pitäisi tulla joskus hänen luokseen todistusten kanssa. Kun vastasin, että minulla on jo todistukset valmiiksi esillä ja voisin tulla jo vaikka samana päivänä, hän käski tulla kello 14. Hetken mietittyään hän korjasi: “Tulkaa sittenkin vasta klo 14.15, sillä minä menen kahdelta kahville.”

Kun olin Nurmisen huoneessa, hän tietysti kyseli kaikenlaista. Todistukseni hän levitti isolle pöydälleen ja kyseli, mitä jotkin yksityiskohdat tarkoittavat. Sitten hän totesi: “Kyllä teillä on mahdollisuuksia, mutta te ette tiedä, missä ne ovat. Sillä kuten raamatussa sanotaan, ihminen ei näe kämmenen leveyttään pidemmälle.”

Nurminen esitti jokaiselle työnhakijalle myös jonkin sellaisen pulmakysymyksen, joka mittasi hakijan älykkyyttä ja tapaa käsitellä ongelmaa, johon ei ehkä ole yksikäsitteistä oikeaa vastausta. Minulta hän muistaakseni kysyi, kuinka taittaisin tietyn kokoisen suklaalevyn, josta pitäisi saada kaikki palat toisistaan erilleen mahdollisimman vähin taitoksin.

Lähes 2 tuntia kestäneen keskustelumme jälkeen hän kysyi, minkälaisen työn haluan: “Meillä on täällä kahdenlaisia töitä. Jos te haluatte yksinkertaisen konttorityön, kyllä te sellaisen saatte, mutta siitä ei paljon mitään makseta. Mutta jos te otatte osan meidän huolista kantaaksenne, siitä voidaan jotakin maksaakin.” Valitsin jälkimmäisen ja esitin työn laadun suhteen vain yhden toivomuksen: “En halua atk-osastolle!” (Jos olisin halunnut atk-tehtäviin, minun olisi kannattanut pyrkiä takaisin Nokialle.)

Kuukausipalkakseni Nurminen ilmoitti 1200 markkaa. Hän lisäsi, että sinne ei ole kukaan muu tullut niin korkealla alkupalkalla. (Kun isäni kuuli palkkani, hän oli kovin pettynyt, että menin niin halvalla. Nokia maksoi minulle myös 1200 mk/kk, mutta FK-tutkinnon suorittaneille Nokia maksoi 1500 mk/kk. )

Sitten hän kysyi vielä, haluanko aloittaa “heti vai viidestoista päivä”. Vastasin “heti”, jolloin hän käski tulla seuraavana aamuna klo 8 kolmanteen kerrokseen henkilöstöpäällikkö Heimo Hurtan huoneeseen kirjoittamaan työsopimuksen. Nurminen tuli sinne itsekin, esitteli minut Hurtalle ja kertoi, mitä minulle oli luvattu. Hurtasta minulle jäi sellainen tunne, että hän toivotti minut sydämellisesti tervetulleeksi Kansaan työhön. Sen jälkeen menin vielä Nurmisen kanssa isännöitsijän luo, koska tarvitsin 1.6.1971 alkaen työsuhdeasunnon. Asuin nimittäin ylioppilasasuntolassa (Domus Acdemica), jossa menetti asumisoikeuden sen lukukauden lopussa, jolloin suoritti ylemmän korkeakoulututkinnon. Isännöitsijä näytti paperiarkilla pitämäänsä vuokra-asuntojen jonotuslistaa ja valitteli, että jono on kovin pitkä. Nurminen sanoi tähän tapaan: "Älä siitä välitä, kirjoita Ahjos siihen listaan ensimmäiseksi!". Siinä paperin yläreunassa olikin reilusti tilaa jonon ohittajille ja hän kirjoitti nimeni siihen. Sainkin sitten 1.6.1971 alkaen työsuhdeasunnon, josta kerron myöhemmin.

Kansan pääkonttori sijaitsi osoitteessa Hämeentie 33. Katolla ollut säävalo ilmoitti Ilmatieteen laitoksen ennusteen sateen todennäköisyydelle. Tietääkseni 3 keltaista kuutiota tarkoitti, että sateen todennäköisyys 6 tunnin kuluttua on alle 10 %, 1 vihreä 10-50%, 2 vihreää 50-90% ja 3 vihreäää yli 90%. Talon 1. kerroksessa oli mm. STS-pankki ja Elanto. Kansan asiakaspalvelukonttori ja tietokonekeskus olivat 2. kerroksessa. Viereisessä talossa oli mm. Café de Columbia ja Yhdyspankki, missä ihmiset jonottivat seisten tiskin ääreen asioimaan.

 

Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto Kuva: Volker von Bonin, Museovirasto

 


Työsuhteeni alku Kansa-yhtiöissä

Työsuhteeni Kansassa alkoi siis torstaina 11.3.1971. Minut sijoitettiin Henki-Kansan eläkevakuutusosastolle, jonka osastopäällikkö oli juuri silloin jollakin matkalla eikä osallistunut rekrytointiini. Tapasin hänet vasta seuraavalla viikolla, kun olin ollut jo muutaman päivän työssä.

Työni oli alusta alkaen ja kaikkina seuraavinakin vuosina kaksijakoinen ja sellaisena nuorelle miehelle ihanteellinen: Minulla oli toisaalta melko itsenäinen oma työ, jota tein aluksi eläkevakuutusosaston osastopäällikön alaisena vakuutusvirkailijana. Mutta jo työhönottohaastattelussa oli sovittu, että otan osan ylemmän johdon huolista kantaakseni. Alkuvuosina se tarkoitti, että aktuaari Nurminen kertoi minulle erilaisista ongelmista toivoen minulta niihin ratkaisuvinkkejä. Hänellä ei ollut siihen aikaan vielä sihteeriä ja tein jossakin määrin myös sellaisia töitä. Mm. laadin hänen nimissään kirjeitä allekirjoitusta vaille valmiiksi ja kerran siivosin hänen huoneensa suuren kirjahyllyn. Sellaisissa tehtävissä sain hyvän yleiskuvan Kansan toiminnasta.

Menin usein työpäivän jälkeen yhtiön kirjastoon lukemaan siellä ollutta aineistoa Kansan historiasta ja muusta E-liikkeestä (kuluttajien "edistysmielisestä" osuustoiminnasta), johon kuului osuusliikkeitä kaikkialla Suomessa (Helsingissä Elanto), osuustukkukauppa OTK, Kulutusosuuskuntien Keskusliitto (KK) ja useita osakeyhtiömuotoisia tytäryhtiöitä (mm. Renlund). Minua kiehtoi ja motivoi se, että osuustoiminnallisen liiketoiminnan tarkoituksena ei ole kerätä rahaa jonnekin muualle, vaan koko tulos voidaan käyttää jäsenetuihin ja toiminnan kehittämiseen. Nurminen antoi minulle ehkä leikillään sellaisen neuvon, että jos haluan edetä uralla, minun kannattaa tutkia kirjastossa osuuskauppajohtajien matrikkelistä, kenellä on sopivan ikäisiä tyttäriä.

Jos yritin perjantaina iltapäivällä joskus kolmen jälkeen tavoittaa jonkun päällikkötasoisen henkilön, minulle sanottiin usein: "Hän on KK:ssa eikä tule enää tänään Kansaan." Luulin pitkään, että Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa pidetään usein sellaisia kokouksia, joihin myös Kansan päälliköt osallistuvat. Myöhemmin selvisi kuitenkin, että siinä yhteydessä "KK" tarkoitti Hämeentie 29:ssä olevaa ravintolaa Kolme Kaisaa, jossa kyseiset päälliköt kävivät kaljalla.

Oman työni sisältö

Työhönottohaastattelussa olin esittänyt aktuaari Nurmiselle vain yhden työtäni koskevan toivomuksen: "Ei atk-osastolle!" Jos olisin halunnut atk-töihin, olisi ollut järkevämpää palata Nokialle tai hakea esim. IBM:lle, jonka esittelytilaisuudessa olin myös käynyt. Nurmisen alaisuudessa olivat Kansassa atk-osaston lisäksi eläkevakuutus- ja henkivakuutusosastot. Hän sijoitti minut eläkevakuutusosastolle, missä sain ensimmäisiksi työtehtävikseni:

Minut sijoitettiin istumaan pääkonttorirakennuksen 8. kerroksen huoneeseen, josta avautui näkymä Kulosaaren suuntaan. Huoneessa istui ennestään yksi minua pari vuotta vanhempi matemaatikko ja yksi atk-mies. Olimme siinä jonkin aikaa kolmistaan siten, että kirjoituspöytämme muodostivat huoneen keskelle yhtenäisen saarekkeen. Melko pian se atk-mies siirtyi toiselle osastolle.

 

Työpisteeni 8. kerroksessa Työpisteeni 8. kerroksessa

 

Kuvan oikeassa reunassa näkyy pyörillä kulkeva elektroninen laskukone, jonka sain käyttööni. Kirjeet ja muut kirjalliset dokumentit laadittiin siihen aikaan niin, että esim. minä kirjoitin tekstin ensin lyijykynällä paperille, josta konekirjoittaja sitten kirjoitti sen puhtaaksi. Eläkevakuutusosastolla oli yhteensä noin 30 työtekijää, joista kaksi oli konekirjoittajia. Vain heillä oli kummallakin käytössään kirjoituskone, IBM-pallokone, jossa ei tietääkseni ollut muistia. Tavallisesti kirjeistä ja sopimusteksteistä otettiin kopio siten, että paperin alle laitettiin jäljentävä kalkkeeripaperi ja sen alle toinen paperi, johon teksti tuli samalla. Osastoilla ei ollut valokopiokoneita, mutta yksi kopiokone oli pohjakerroksessa talon sisäisessä lomakepainossa.

TERLE-järjestelmä

Järjestelmän nimi on lyhenne sanoista TyöEläkevakuutuksenRekisteröidytLisäEdut. Koska työntekijäin eläkelaki (TEL) oli tullut voimaan vasta vuonna 1961, tuohon aikaan kukaan ei ollut ehtinyt ansaita vielä täyttä 60% eläkettä TEL-perusvakuutuksesta. E-osuusliikkeiden työntekijät saivat Eläkekassa Tuesta liseläkettä, mutta Kansan asiakkaista varsinkin monet ammattiliitot vakuuttivat johtajilleen TEL 11§:ssä määritellyn lisäeläkkeen.

Järjestelmän suunnittelu ja ohjelmointi: Kukaan muu ei osallistunut TERLE:n suunnitteluun millään tavalla. Minulle oli vain asetettu sellainen aikataulutavoite, että kyseisten vakuutusmaksujen eräpäivä on 1.7.1971. Kansassa ei silloin vielä käytetty ohjelmointkielenä Cobolia, jota olin oppinut aika hyvin edellisenä vuonna Nokian palveluksessa. Siihen aikaan oli totuttu yleensä lukemaan tietokonelistoja, joissa tiedot olivat lyhyesti koodattuja. Omaksuin sellaisen käytännön, joka pöyristytti talon atk-väkeä: Jokaista vakuutettua kohden tulostui kokonainen selvälukuinen sivu.

Ohjelmointi tapahtui käytännössä niin, että kirjoitin Cobol-koodia lyijykynällä ohjelmointilomakkeille, jotka lähetin sisäisessä postissa "lävistettäviksi" reikäkorteille. Kokosin sitten reikäkorteista ajovalmiin nipun, jonka operaattori syötti tietokoneeseen. Nipun alussa oli ohjelmakoodi ja sen perässä testidataa. Laatimani ohjelma siis luki nipun reikäkortteja ja tulosti paperille joko pelkän korjatun ohjelmakoodin ja/tai testinaistossa olevien henkilöiden vakuutusmaksuerittelyt. Magneettinauhoja tai levyasemia se ohjelma ei käyttänyt. Tyypillisesti reikäkorttinipun paksuus oli testiajoissa noin 30 cm. Alkuvaiheessa oli kysymys vain Cobol-kielisen ohjelmakoodin saamisesta virheettömäksi.

Tuotantoajoissa tietokonekeskukseen vietiin reikäkorttipino, jonka alussa oli sovelluksen ohjelmakoodi ja sen perässä työnantaja- ja työntekijäkortit siten, että ensin oli oheiselta lomakkeelta lävistetty "Sääntökortti", jossa oli kuvattu tietylle työnetijäryhmälle vakuutetut lisäeläke-edut. Sääntökortin perässä oli siihen ryhmään kuuluvien henkilöiden tietokortit.

 

 

Kun sain ensimmäisen testiajon tuloslistauksen, kesäkuu lienee ollut jo melko pitkällä. Osastopäällikkö tuli katsomaan, kuinka testi oli mennyt. Virhelistalla oli yli 100 virheilmoitusta. Muistaakseni hän ei sanonut siitä mitään, mutta luultavasti oli järkyttynyt. Saimme vakuutusmaksulaskut lähetetyiksi muistaakseni vasta joskus elokuussa, mutta kukaan ei sanonut pahaa sanaa myöhästymisestä. Lienee selvää, etten sinä kesänä pitänyt yhtään lomapäivää, mikä tuotti suuren pettymyksen vanhemmilleni ja isäni sisarelle, jotka odottivat minua sukumme kesäasunnolle. Isäni oli rakennuttanut sinne vahan huvilan kanssa samalle tontille nykyaikaisen kesämökin ja sai kesälomansa viimeisenä päivänä sydäninfarktin, tiesi pian kuolevansa ja kuolikin sitten lokakuussa 1971.

Vakuutusmatemaattiset laskelmat

Konsultoiva myyntityö

- Ammattiliitot, kunnallinen oy - Kehitysaluerahasto

Johtamistaidon kurssi E-instituutissa

Erkki Pesosen tulo Kansaan

- Aloitti 1.10.1973.
- Osastopäälliköiden joulusauna, meriantura
- Nurmisen kommentti: tutkitaan munaskuita myöten
- Kaksi keskustelupiiriä: Fineruksen (Paris-Bryssel) ja Pesosen, minun välikysymykseni ja Pesosen vastaus

Muita tapahtumia vuonna 1973

- Nimitys jaostopäälliköksi 1.4.1973
- Syyskuussa 1973 Mallorcalle, HP varastettiin ilman laturia
- Aktuaaritutkinto 3.10.1973 ja liittyminen Aktuaariyhdistykseen jo 1972
- Väliaikainen työtodistus erikoisupseerihakemukseen
- Nimitys 1.1.1974: Aktuaari (päämatemaatikko), Eläkevakuutusosakeyhtiö Kansa ja Eläkekassa Tuki
- Muskan Jambalaija, Kostin toivoma Terlen romahdus ei tapahtunut
- Skannaa osia vuoden 1973 vuosikertomuksesta
- Opintolainojen takaisinmaksu

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.