©Timo Ahjos
Laadittu 5.11.2020
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

Miksi erosin kirkosta, osa 2

Artikkelin aiheena on henkilökohtainen suhteeni kirkkoon ja uskontoon. Ensimmäisessä osassa kerroin kokemuksiani ajalta, jolloin olin vielä evankelisluterilaisen kirkon jäsen. Tässä toisessa osassa muistelen syitä, miksi kuitenkin erosin kirkosta. En muista eroamisen ajankohtaa, mutta luultavasti se tapahtui 1970-luvun alkuvuosina.

Kirkosta eroamisen syitä

Syitä oli kahdentyyppisiä. Ensinnäkin Helsingissä evankelisen kirkon toiminta - siltä osin kuin olin sitä nähnyt - oli kovin laimeaa ja epäuskonnollista verrattuna siihen, mitä olin Saksassa nähnyt työskennellessäni kesän 1965 Westfalenin evankelisen kirkon lastenkodissa. Siellä jokainen päivä tuntui elämiseltä "Herran kukkarossa". Ilmapiiri oli hyvin uskonnollis-isänmaallinen. Minä viihdyn sellaisessa ilmapiirissä. Jokaisen aterian aluksi ja päätteeksi lausuttiin ruokarukous ääneen. Laitosta johtanut pastori piti kuukausittain kotonaan seurakunnan nuorten työntekijöiden illan, jossa hän tarjosi iltapalaa ja viiniä, mutta aina myös rukoiltiin. Niissä Käpylän seurakunnan kolmessa kerhossa, joissa olin ollut mukana monta vuotta, ei ollut yhtään mitään uskonnollista sisältöä. Tuskin sitä olisi ollut myöskään niissä lentopallotilaisuuksissa, joihin sain kutsun, mutta en mennyt.

Sain sellaisen käsityksen, että suomalaisessa seurakunnassa ei ole tavoitteena palvella ja totella Jumalaa, vaan ihmiset olivat muovanneet uskonnon itselleen mahdollisimman miellyttäväksi.

Panteismi

Toinen syy kirkosta eroamiseen oli se, että en uskonut enää sen julistamaan oppiin. Siis sellaisiin asioihin, joita luterilaisessa uskontunnustuksessa luetellaan, kuten että on olemassa isä Jumala ja hänellä poika, joka syntyi neitsyt Mariasta ja istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Sen sijaan omaksuin panteistisen uskon käsityksen. Panteisti ei ole ateisti vaan uskoo esimerkiksi rukouksen vaikuttavan asioiden kulkuun tai "johdatukseen". Yleensä kaikilla asioilla on tarkoituksensa, vaikka ihmisen on sitä usein vaikea heti ymmärtää.

Panteistisen käsityksen mukaan on olemassa sellainen kaikkialla läsnä oleva ja vaikuttava "jokin", jota kutsutaan eri nimillä. Jotkut sanovat sitä jumalaksi, jotkut käyttävät muita nimityksiä. Maharishi käytti nimityksiä "yhtenäiskenttä" (unified field) ja "luova älykkyys". Se on jotakin sellaista, mitä esiintyy kaikkialla luonnossa - kaikissa elollisissa olennoissa. Se toimii myös jokaisessa ihmisessä, vaikka hän ei sitä tiedostaisi. Tiedostetun kontaktin siihen voi saada monella eri tavalla, mm. rukoilemalla tai meditoimalla. Kun ihmisellä on siihen voimakas yhteys, hän on luova, rauhallinen ja energinen. Kun yhteys yhtenäiskenttään katkeaa, siitä seuraa sen olennon kuihtuminen ja lopulta kuolema. Kuolleen olennon ruumis kelpaa muille olennoille ravinnoksi, mutta siirtyykö kuolleen sielu johonkin toiseen todellisuuteen, sitä voi vain toivoa tai siihen voi uskoa. Monet uskovat, että sielu siirtyy uutena "inkarnaationa" (lihaksi tulemisena) johonkin silloin syntyvään lapseen.

Mitä kristillisestä kasvatuksesta jäi jäljelle?

Mieleeni on pinttynyt lapsena saadusta kristillisestä kasvatuksesta mm. sellainen uskomus, että edessä on vielä ns. tuomiopäivä, jolloin voi joutua tilille mistä tahansa elinaikaisesta tekemisestä tai tekemättä jättämisestä. Sen lisäksi mieleeni on tietysti juurtunut käsityksiä siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa tai syntiä. Kristinuskon ja panteismin välillä on eroa ainakin siinä, että kristittyjen mielestä ihmisen kuuluu alistaa eläimet, kun taas panteisti ajattelee, että kaikki elävät olennot ovat keskenään saman arvoisia. Toki luontoon kuuluu myös ravintoketju, jossa eläimet syövät toisiaan, eikä sitä voi pitää syntinä.

© Copyright: Timo Ahjos 2020. Kaikki oikeudet pidätetään.