©Timo Ahjos 26.3.2012
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Sairaalan potta eli portatiivi

Tässä artikkelissa muistelen eräitä noloja tilanteita, joille voi jälkikäteen ehkä jo nauraakin. Tapahtumat ovat pääosin heinä-elokuulta 2011, mutta artikkeli on laadittu ja julkaistu 26.3.2012.

Johdanto:

Sairaalan potilas tekee tarpeensa tässä kuvattuihin laitteisiin WC-pöntön asemesta silloin, kun uloste-erän laatu pitää tutkia ennen sen hävittämistä. Minun tapauksessani haluttiin selvittää, onko ripulini ns. käänteishyljinnän oire. Käänteishyljintä tarkoittaa sitä, että toisesta ihmisestä siirretyt solut alkavat tappaa uuden isäntänsä soluja.

Kaksoiskartion muotoinen portatiivi:

Laite oli kirkasta metallia ja kaksoiskartion muotoinen. Siis saman muotoinen kuin länsiviitan (merimerkin) kepin päässä oleva häkkyrä. Alempi kartio muodosti tukevan jalustan ja ylempi potan, jonka päällä oli vielä istumista helpottava muovinen reunus. Siinä oli myös irtonainen metallikansi ja kantamista varten sanka kuten ämpärissä. Tästä laitteesta näin jossakin tekstissä käytetyn sanaa "portatiivi". En tiedä, käytetäänkö noista myöhemmin esittelemistäni laitteistakin samaa nimitystä.

Portatiivi oli muuten siedettävän mukava, mutta se oli niin matala, että selkävamman saatuani en olisi enää voinut siihen istua enkä olisi päässyt siitä ylös. Minulla se oli vain yhden aamupäivän, kun olin aamulla raportoinut ripulista. Sen käyttöön ei liittynyt muuta noloa kuin että siihen tekemäni uloste-erä oli hyvin pieni ja hyvin kiinteä - ei siis lainkaan ripulinen. Ehdotin hoitajalle, että hän vain huuhtoisi sen pienen kakan pois ja jättäisi portatiivin vielä odottamaan seuraavaa erää. Hän kuitenkin sanoi sairaalan sääntöjen edellyttävän, että laite viedään jokaisen käytön jälkeen pesuun. Sen koommin en sitä laitetta sitten nähnytkään.

Liian julkinen sijoituspaikka:

Kun ulostettani haluttiin seuraavan kerran tarkkailla mahdollisen käänteishyljintäripulin toteamiseksi, olin jo selkävammainen. Minulle tuotiin suuri ja raskas istuin, jota kuljetettiin sen omilla pyörillä työntäen. Se ankkuroitiin lattiaan tukevilla jaloilla. Istuimen reunus oli mukavan pehmeää muovia ja siinä oli myös pehmustetut käsinojat. Ämpärimäinen potta oli istuimen kannen alapuolella siten, että hoitaja sai sen vedetyksi pois istuimen takaa ilman että raskaalle istuimelle tarvitsi tehdä mitään.

Olin silloin vuodeosastolla tilavassa yhden hengen huoneessa. Pottaistuimen toi käyttööni nuori nainen, joka asensi sen käyttövalmiiksi muuten ammattitaitoisesti, mutta aivan liian julkiseen paikkaan. Suomessahan on tapana, että wc-toimet saa sairaalassakin suorittaa yksityisyyden suojassa. Hän sijoitti istuimen huoneen ovea vastapäätä siten, että siinä istuessa selkäni olisi ollut ikkunaa vasten ja kasvot suoraan ovelle. Jos olisin joutunut nopeasti menemään ripulikakalle keskellä päivää esim. laitoshuoltajan siivotessa juuri huonetta, olisin joutunut laskemaan housut niin julkisesti kuin mahdollista. Vastaavasti pöntöltä noustessani jouduin selkävamman vuoksi seisomaan alastomana melko pitkään ennen kuin sain vaippahousut nostetuksi ylös. Jos silloin esim. nuori kanttiinityttö olisi tullut ovesta sisään, näky olisi varmaankin ollut hänelle järkyttävä.

Huomautinkin heti istuimen huonosta sijoituspaikasta ja epäsopivasta suuntauksesta. Pyysin häntä siirtämään sen sänkyni ja ikkunan väliselle alueelle siten, että pöntöllä istuessani selkäni oli ovelle päin ja kasvot kohti huoneen takanurkkaa. Hän siirsikin sen toivomaani paikkaan ja asentoon, mutta lopputulos oli sellainen, että yöllä en olisi ripulikakan yllättäessä siihen selkävammaisena päässyt ajoissa. Onneksi myöhään illalla työvuoroon tullut yöhoitaja huomasi heti kulkureittini mahdottomuuden. Hän järjesti huonekalut oma-aloitteisesti uudelleen ja siirsi raskasta paikalleen lukittua istuinta siksi aikaa, että sai poistetuksi sen ja sänkyni väliin kulkuesteeksi jääneen tuolin.

Jäin 20 minuutiksi loukkuun huutamaan apua:

Jo ennen viimeksi mainittua iltamyöhällä tapahtunutta uudelleen järjestelyä kokeilin uutta pottaistuintani ja menin siihen istumaan. Kello oli silloin noin 17:35. Laskin käsinojat alas ja totesin istuimen kaikin puolin mukavaksi. Pehmustetut käsinojat kaartuivat edessä ikäänkuin turvakaiteeksi, joka estää lattialle putoamisen, vaikka siihen nukahtaisi.

Kun huomasin, että kakkaa ei tule, yritin lähteä takaisin sänkyyni, mutta kauhukseni en päässytkään, koska en onnistunut avaamaan käsinojien lukitusta ja nostamaan niitä pois edestäni. En ylttänyt siltä istumalta hoitajien kutsunappiin enkä kännykkääni, jotka olivat kaukana selkäni takana. Ei auttanut muu kuin huutaa apua. Huutelin parinkymmenen minuutin ajan kovalla äänellä "APUA TARVITAAN!", mutta kukaan ei sitä kuullut. Huoneeni oli sivukäytävän viimeinen potilashuone, jonka ympärillä on potilashuone vain yhdellä suunnalla. Muillakaan suunnilla ei ole lähistöllä mitään sellaista, missä hoitajat joutuisivat usein käymään.

Lopulta minut pelasti virolainen laitoshuoltaja, joka tuli työvuoronsa viimeisenä työnä katsomaan, oliko huoneeseen jäänyt tiskiä!

Istuin oli naisten mallia:

Kun sitten lopulta pääsin mukavalle istuimelle asioimaan, huomasin sen rakenteeltaan sopivan lähinnä naisille. Istuimen yläosan ja sen alla olevan "laskiämpärin" väliin oli jätetty turhan iso rako, josta virtsa suihkusi istuimen edustalle lattialle. Kun lattia oli siivottu, siihen kohtaan levitettiin nestettä tehokkaasti imevä muovipohjainen "sängynsuoja". Seuraavalla kerralla istuin hiukan peremmällä ja yritin kädellä ohjata virtsasuihkun laskiämpäriin. Sekään ei ollut oikein hyvä idea, sillä silloin osa löysästä ripulikakasta oli pudonnut laskiämpärin taakse lattialle!

Istuin vaihdettiin miesten malliin:

Seuraavana aamuna raskas istuin työnnettiin pois ja sen tilalle tuotiin toinen, joka oli muuten samanlainen, mutta siinä istuimen reunuksessa oli edessä hiukan pissapuollon kaulaa leveämpi aukko. Siinä asiointi sujui siististi, kun pidin pissapulloa edessäni ja ohjasin virtsan siihen. Ainoa ongelma oli pissapullon kaulan terävä reuna, joka painoi reisien ihon rikki. Onneksi minulla ei vielä silloin ollut virtsassa resistanttia bakteeria, joka olisi siitä kohdasta päässyt vereen!

Myöhempiä tarpeita:

Ennen ja jälkeen syyskuussa 2011 tehdyn selkäleikkauksen olin muutaman kuukauden niin liikuntakyvytön, että jouduin ulostamaankin makuuasennossa vaippaan. Ripuliaq oli usein - johtuen ilmeisesti liian runsaasta magnesiumin syönnistä - joten hoitajat joutuivat siivoamaan minua ja sänkyäni monta kertaa joka päivä ja joka yö. Se oli tosi inhottava elämänvaihe. Ns. alusastiat olivat sekä Meilahdessa että Malmilla niin epämukavia, että ne aiheuttivat vain kipuja, kun niitä noin 10 kertaa kokeilin. Joten vaippa oli ainoa toimiva vaihtoehto. Kiveksetkin ärtyivät kakasta ja siitä, kun hoitajat puhdistivat niitä monta kertaa vuorokaudessa.

Sittemmin olin muutaman kuukauden sellaisessa tilassa, että pystyin syömään sängyn laidalla istuen. Jos silloin olisi ollut käytettävissä edellä kuvatun kaltainen tukeva pottaistuin, se olisi ollut suuri helpotus. Valitettavasti Malmin sairaalassa, missä olin loppuajan kuntoutettavana, ei sellaista kuitenkaan ollut. Tai ei ainakaan ollut sellaista, jonka olisi saanut säädettyä sängyn korkuiseksi. Jaloissani ei ollut lainkaan nostovoimaa, mutta aivan vaakasuora siirtyminen olisi ehkä onnistunut hoitajan avustamana.

Kun lopulta pääsin kulkemaan rollaattorilla vessaan saakka, minulla oli siellä pyörillä kulkeva suihkutuoli wc-pöntön päällä. Siitä pääsin omin voimin ylös, matalalta wc-pöntöltä en olisi päässyt. Siinäkin virtsa suihkusi useimmiten istuimen ja pöntön välistä lattialle. Sairaalan vessassa se ei ollut suuri ongelma, kun lattiakaivo oli lähellä ja lattia oli helppo huuhtoa käsisuihkulla.

Kotiutuksen yhteydessä sain kaupungilta lainaksi wc-istuimen korotusosan, jossa on tukevat käsinojat. Niistä voi käsillä punnertaa itsensä ylös. Korotusosa on niin hyvin suunniteltu, että siitä ei virtsa suihkua lattialle. Kotona se olisikin suuri ongelma, sillä meillä on vessassa kyllä käsisuihku, mutta ei lattiakaivoa.

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.