©Timo Ahjos 24.1.2011
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Miten taistellaan leukemiaa vastaan?

Olen saanut runsaasti myötätunnon ilmauksia, varsinkin lukion viimeisen luokan luokkatovereilta ja Karavaanareitten jäsenkeskustelun osanottajilta. Olen niistä kaikista kiitollinen. Olennaista on osoitettu myötätunto eikä sen sanamuoto.

Useimmat yhteydenotot sisältävät jossakin muodossa toivotuksen "Voimia/tsemppiä taistelussa leukemiaa vastaan!" Minun täytyy nyt kuitenkin tunnustaa, että vaikka leukemiani todettiin jo kesäkuussa 2009, en ole vieläkään oivaltanut, kuinka voisin taistella leukemiaa vastaan :)

Ymmärrän jotakin vastaan taistelemisen olevan aktiivista ja agressiivista toimintaa. Tämän klinikan lääkärit, muu henkilöstö ja alan tutkijat tekevät joka päivä työtä leukemiapotilaiden parantamiseksi tai elinajan pidentämiseksi. Jotkut heistä ovat varmaankin niin omistautuneet työlleen, että sitä voi sanoa taisteluksi leukemiaa vastaan.

Potilaana en ole tähän mennessä ollut kuin yhden kerran tilanteessa, jossa minulla oli mahdollisuus hyvin vähäisellä toimenpiteellä osallistua siihen taisteluun. Kysymys oli pyydetyn sopimuksen allekirjoittamisesta ja sen postittamisesta palautuskuoressa. Annoin suostumukseni siihen, että potilastietojani saa tallentaa tietokantaan, jota käytetään alan tutkimustyössä ja koulutuksessa.

Tähän mennessä kokemani kaksi myelooista leukemiatyyppiä (KMML ja AML) ovat satunnaista runsasta yöhikoilua lukuunottamatta olleet sinänsä oireettomia. Oireita aiheuttavat leukemian seuraukset (toimintakykyisten verisolujen vähäisyys, siitä seuraava voimattomuus ja alttius sairastua erilaisiin tulehdustauteihin) sekä lääkkeiden haittavaikutukset eri elimiin. Potilas ei voi oikeastaan itse tehdä muuta kuin hakeutua hoitoon ja kärsiä sen aiheuttamat vaivat. Vaivat tulevat eri elimistä kuin luuytimestä, missä se myelooinen leukemia sijaitsee. Esimerkiksi ummetus ja keuhkokuume ovat leukemiapotilailla tavallisia vaivoja, joiden estämiseksi tai hoitamiseksi potilas voi ehkä itsekin tehdä jotakin. Olisi mielestäni kuitenkin liioiteltua sanoa sitä taisteluksi leukemiaa vastaan, koska luuytimessä majaileva myelooinen leukemia ei ole kummastakaan moksiskaan.

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.