©Timo Ahjos
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Raportti viidenneltä sairaalaviikolta

Sisääntulopäivän aamuna minulle asennettiin leikkaussalissa tunneloitu keskuslaskimokatetri, josta kirjoitin hiljattain erillisen raportin. Vieraita kävi tavallista enemmän. Jouduin siirtymään yhden hengen huoneesta kahden hengen huoneeseen. Hoitona oli uusi kuuden päivän sytostaattikuuri. Tekstiä täydennetty su 27.2.2011 klo 11.

Kotiloman jälkeinen toinen hoitojakso alkoi perjantaina klo 8. Uusi sytostaattikuuri oli tarkoitus aloittaa jo samana päivänä leikkaussalioperaation jälkeen. Neutrofiilejä eli bakteerivastustuskyvystä huolehtivia valkosoluja oli kuitenkin vielä niin vähän, että syto-kuurin aloitus jouduttiin lykkäämään maanantaihin.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kutsuin ensimmäisen hoitojakson matalasoluvaiheessa vierailukiinnostuksen ilmaisseet ystävät tutustumaan luksusyksiööni. Se olikin ainakin tällä erää viimeinen tilaisuus, sillä keskiviikkona jouduin siirtymään kahden hengen huoneeseen runsaan tunnin varoitusajalla. Ymmärrän hyvin, että etusija yhden hengen huoneisiin annetaan niille potilaille, joiden sairaus vaatii eristämistä. Olin onnekas, kun sain muuttaa keskellä päivää. Joku muu oli kuulemma joutunut muuttamaan edellisenä yönä. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että sänkytietokoneeni näppäimistön suojana ollut läpinäkyvä muovikalvokin siirrettiin uuden huoneeni sänkytietokoneeseen tai vietiin desinfioitavaksi.

Kulunut viikko oli pääkaupunkiseudun koululaisten hiihtolomaviikko ja myös monet sairaalan henkilöstöstä pitivät talvilomaviikon. Luultavasti sen vuoksi osaston ylilääkärin sijaisena joka-aamuisella lääkärikierrolla kävi lähes päivittäin hyvin korkeaa senioriteettia edustava hematologi. (Vältän tässä blogissa henkilönimien mainitsemista.) Se, että viihdyn täällä erittäin hyvin, johtuu olennaisesti mukavista ihmisistä (huonetoverista, hoitajista, laitoshuoltajista ja lääkäreistä), mutta myös siitä, että hoidostani päättävät Suomen parhaat asiantuntijat, jotka ovat tässä lähellä jutteluetäisyydellä joko seitsemännessä tai kolmannessa kerroksessa. Kun valmistuin vuonna 1971 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, en tullut koko opiskeluaikana yhdellekään filosofisen tiedekunnan professorille edes nimeltä tutuksi. Täällä alan huiput tervehtivät minua, kun tavataan sairaalan käytävillä, ja kysyvät vointiani.

Viikon sairauskokemus käsitti vain kuuden päivän sytostaattikuurin (cytarabin ja idarubicin), molemmat tiputettuina suoraan keskuslaskimoon perjantaina asennetun katetrin kautta. Lisäksi sain ennalta ehkäiseviä lääkkeitä, kuten pahoinvoinnin ja silmätulehduksen estämiseksi sekä vatsan ja munuaisten suojaamiseksi.

Sytostaattikuurin vaikutukset ja haittavaikutukset tulevat esille vasta kahden seuraavan viikon aikana. Ensimmäisellä hoitojaksolla korkea kuume ja sen vaatima antibioottien tiputus alkoivat heti syto-kuurin päätyttyä. Nyt olen lähes kuumeeton ja siksi minut kotiutetaan lauantaina iltapäivällä, jotta kallis vuodepaikka saadaan hyötykäyttöön. Maanantaina käyn Meilahden Kolmiosairaalassa kolmannen kerroksen päiväsairaalassa katetrin huuhtelussa ja vanhan, aikanaan Meilahden Hiltoniksi kutsutun päärakennuksen puolella verikokeissa. Palaan Kolmiosairaalan seitsemänteen kerrokseen hematologiselle vuodeosastolle myöhemmin ensi viikolla, kun se on tarpeellista joko tulehdusten hoitamiseksi tai matalien verisoluarvojen vuoksi tartunnoilta suojaamiseksi.

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.