©Timo Ahjos 23.3.2011
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Raportti kahdeksannelta sairaalaviikolta: rukoukseni kuultiin :)

Sairauskokemuksena vähätapahtumainen matalasoluviikko, johon sisältyi jälleen monta mieleenpainuvaa tapahtumaa. Ei siis suinkaan mikään tylsä viikko! Kahdeksas sairaalaviikkoni alkoi keskiviikkona 16.3.2011 ja loppui tiistaina 22.3.2011.

Kahdeksannen sairaalaviikon sairauskokemukset voi kuvata lyhyesti: Punasolujen ja verihiutaleiden määrät alittivat yhden kerran tiputusrajat ja sain siis molempia yhden kerran. Päivittäisenä tiputuksena annettiin antibioottia, joka puolustaa elimistöä, kun valkosoluja ei ole riittävästi. Valkosoluihin kuuluvia neutrofiilejä oli edelleenkin koko viikon ajan vähemmän kuin 1/30-osa terveen ihmisen viitearvojen alarajasta. Mitään kipuja, kuumetta, pahoinvointia, ripulia tai muita vaivoja ei ollut. Verisolujen kehitys oli niin yllätyksetöntä ja hoitosuunnitelman mukaista, että kolmena aamuna ei otettu lainkaan verikokeita. Se tuntui todella mukavalta, sillä yleensä verikokeita otetaan joka aamu.

Ehkä joku lukijoista ihmettelee, miksi olen sairaalan vuodeosastolla enkä käy pelkästään poliklinikkahoidossa kuten vuosina 2009-2010. Olen täällä suojassa tartunnoilta, joita matalasoluinen ihminen ei pysty vastustamaan. Minunlaiset matalasoluiset potilaat eivät saa käydä edes sairaalan kahvilassa.

Rukoukseni kuultiin :)

Oppikouluaikainen luokkatoverini lähetti minulle sähköpostiviestin, jossa hän kertoi hiljattain Saksaan tekemistään työmatkoista. Vastasin kahdehtivani häntä siitä, että hän pystyy työssään hyödyntämään saksan opiskelua. Luimme aikanaan koulussa pitkän saksan ja olin kouluaikana kaksi kesää Saksassa työssä, mutta minulla ei sittemmin ollut oikeastaan koskaan työelämässä mahdollisuutta ylläpitää ja käyttää saksan kielen taitoa. Lisäksi kerroin hänelle katsoneeni torstai-iltana televisiosta Siskan, joka on ainoa maaliskuussa esitettävä vanhalla tavalla miellyttävä saksalainen poliisisarja. (Maaliskuussa alkanut uusi sarja "Ryhmä Stuttgart" on mielestäni liian väkivaltainen eikä miellytä minua samalla tavalla kuin aiemmin esitetyt "Vanha Kettu", "Kahden keikka" ja "Syyttäjä".)

Siskan katsottuani nukuin yön yksin, sillä järjestyksessä kolmas huonetoverini oli päässyt viikon kotilomalle juuri torstaina iltapäivällä. Minulle kerrottiin, että osastolle on tulossa uusia miespotilaita vasta sunnuntaina, mutta poliklinikalta niitä voi tulla milloin tahansa, vaikka keskellä yötä. Niinpä jo perjantaina iltapäivällä poliklinikalta tuotiin uusi potilas huonetoverikseni. Hän on nuori saksalainen korkeakouluopiskelija, joka on vuoden alussa tullut Suomeen vaihto-oppilaaksi. Siitä alkoikin sitten saksan kielen keskustelukurssi tässä huoneessa!

Nuori saksalainen huonetoverini puhuu sujuvasti englantia. Sillä kielellä hän saa täällä hyvän palvelun. Hematologian poliklinikan osastolääkäri kävi kertomassa hänelle asioita saksan kielellä. Yksi meitä tällä viikolla hoitaneista sairaanhoitajista on sveitsiläinen ja puhuu saksaa äidinkielenään. Minä olen yrittänyt puhua saksaa hänelle ja hänen äidilleen, joka on Helsinkiin saavuttuaan käynyt täällä päivittäin. Useimmiten puhe kääntyy kuitenkin englanniksi, kun en tiedä tai muista saksankielisiä sanoja. Vaimoni suosittelema maksuton verkkosanakirja "Sanakirja.org" on ollut suureksi avuksi. Minua miellyttää kovasti, kun hänen äitinsä puhuttelee minua samalla tavalla kuin esimieheni Saksassa kesällä 1966 eli "Herr Timo" :)

Onni onnettomuudessa:

Sairaalan Siemens-sänkytietokoneessa on kosketusnäyttö ja näppäimistössä samanlainen ohjauslevy kuin kannettavissa tietokoneissa. Kuitenkin kaipaan tarkkaan työskentelyyn, kuten sähköpostin tai verkkopankin käyttöön, tavallisen hiiren. Sänkytietokoneessa on luotettava ja erittäin nopea internet-yhteys, tekemäni nopeustestin mukaan lähes 60 Mbit/s, joten en ole toisella hoitojaksolla käyttänyt vielä kertaakaan omaa "miniläppäriäni", jossa on nettitikku ja "Liikkuva laajakaista".

Sänkytietokoneen keskusyksikkö on kiinnitetty seinään lähes katon rajaan. Sieltä lähtee parimetrinen, neljästä kohdasta nivelletty, joka suuntaan kääntyvä tukeva varsi. Sen päässä on teline, jossa näyttölaite sekä langallinen "luuri" ja näppäimistö. Luurin ja näppäimistön voi ottaa vaikka syliin tai sängyn päälle. Näyttölaite pysyy sängyn päällä tai sivustalla sillä korkeudella mihin se on työntänyt. Näytön takana on kaksi USB-porttia.

Perjantaihin saakka käytin pari vuotta sitten Lidlistä ostamaani pientä hiirulaista, jonka kaapeli kelautui automaattisesti rullalle. Sen sai mukavasti näytön taakse eikä se jäänyt hännästään roikkumaan, kun siirsin näyttölaitteen syrjään. Pidin sitä tähän ympäristöön ihanteellisena, kunnes sen valo lakkasi perjantaiaamuna palamasta luotettavasti. Toisin sanottuna hiirulaiseni menetti työkykynsä.

Soitin heti vaimolleni, jonka piti muutenkin tulla iltapäivällä vierailulle. Pyysin, että hän tulisi Verkkokauppa.comin myymälän kautta ja ostaisi sieltä minulle langattoman hiiren. Aloin tutkia liikkeen verkkosivuilta Helsingin myymälän hyllyssä olevia vaihtoehtoja. Valitsin Fuj:techin langattoman hiiren, jonka esittelyssä kerrottiin, että tietokoneen USB-porttiin kiinnitettävää pientä osaa voi säilyttää hiiren kannen alla. Se oli minusta muihin vaihtoehtoihin verrattuna hyödyllinen lisäpiirre.

Kaikki oli jo sovittu vaimoni kanssa, kun yhtäkkiä muistin, että sairaalan sänkytietokoneen käyttöjärjestelmä ei olekaan Windows vaan Linux. Onneksi hän ei ollut vielä ehtinyt ostaa edellä mainittua hiirtä, joka olisi toiminut vain Windowsissa ja Macissä. Sen asemesta pyysin häntä ostamaan Logitechin tietynlaisen langattoman hiiren, josta sanottiin, että se toimii sekä Windows, Mac että Linux -käyttöjärjestelmissä ja että sen käyttöönotto ei vaadi mitään ajurien asennuksia. Minullahan ei ole mahdollisuutta asentaa tähän koneeseen mitään. Onneksi uusi hiiri lähti heti toimimaan sairaalan koneessa. Tässäkin hiiressä on avattavan kannen alla säilytyslokero sille pienelle USB-porttiin kiinnitettävälle vastakappaleelle, vaikka sitä ei tuote-esittelysivulla mainittukaan!

Muita tapahtumia:

Maanantaina ensimmäinen huonetoverini, minua kolmisen vuotta nuorempi mies, kävi hyvästelemässä. Hänelle täällä huhtikuussa alkavaksi suunniteltu jatkohoito oli peruutettu lääketieteellisestä syystä. Tästä eteenpäin häntä hoidetaan kotiseutunsa aluesairaalassa.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä huomasin, että minulla oli sairaalan muovinen kenkä sängyssä lakanoiden välissä. Pitkäaikainen talidomidin käyttö (7/2009-1/2011) on aiheuttanut jalkoihini perifeerisen neuropatian oireita. Niihin kuuluu, että minulla on nykyisin aina sellainen tunne kuin olisi jonkinlaiset jalkineet jalassa. Niinpä en huomannut yöllä vessasta sänkyyn palatessani, että vain toinen kenkä jäi lattialle. Täällähän on sellaiset hygieniasäännöt, että edes sängystä vessaan ei saa kulkea ilman kenkiä, koska silloin lattialta tarttuneet bakteerit tulisivat sänkyyn. Siksi pyysin tiistaiaamuna tapahtuneen johdosta puhtaat lakanat.

Eräs sairaanhoitaja neuvoi kerran, että kaikki mikä on pudonnut sairaalan lattialle, pitää heittää roskiin. Tiistaina vaimoni tuomalle herkulliselle pullalle kävi niin, kun se putosi kädestäni. Uusi langaton hiireni on pudonnut lattialle jo kaksi kertaa. Kummallakin kerralla kansi ja patteri irtosivat. Ensimmäisellä kerralla kokosin sen ja jatkoin heti käyttöä - huojentuneena siitä, että se edelleen toimi. Toisella kerralla huoneessa sattui olemaan sairaanhoitaja, joka huomasi tapahtuman. Hän piti tarpeellisena pyyhkiä hiiren denaturoidulla alkoholilla kostutetulla tupolla ennen kuin sain jatkaa sen käyttöä.

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.