©Timo Ahjos 30.1.2011
Artikkeli on kopioitu blogista timontti.blogspot.com

 

Kuulumisia 1.1.2011 alkaen

Ohjelmavinkki

Eilen illalla YLE Teema lähetti melko tuoreen dokumenttielokuvan, jossa kuvataan Beatlesien ja heidän musiikkinsa vaikutusta Neuvostoliitossa. Elokuvassa ei näytetä ollenkaan Beatles-yhtyeen esiintymisiä, vaan heitä matkivien venäläisyhtyeiden salassa pidettyjä konsertteja ja muuta salaista fanitusta. Aikanaan laittomuuksia tehneet uskaltavat nyt kertoa, mitä he silloin tekivät - 1960-luvulta alkaen. Mm. entinen valtion levy-yhtiön työntekijä kertoi, että virallisesti myytävälle CD-levylle kopioitiin luvattomasti 2 alkuperäistä Beatles-esitystä tekijätiedoin "Tuntematon yhtye, kansansävelmä". Ohjelman mukaan Beatleseilla oli olennainen vaikutus siihen, että miljoonat neuvostonuoret sisimmässään hylkäsivät silloisen "gerontokratian"" viralliset opit ja alkoivat haaveilla vapaammasta elämästä.

Ohjelma on katsottavissa YLE Areenassa viikon ajan. Suora linkki: http://areena.yle.fi/video/1652575ki

Neuvostoliitto beatlemanian kourissa
(How the Beatles Rocked the Kremlin) The Beatles ei saanut koskaan lupaa esiintyä Neuvostoliitossa, silti yhtyeen musiikki iski täysillä myös neuvostonuorten sydämiin. Tuotanto BBC, 2009.
YLE TEEMA
Lauantai 29.1. klo 22.36
Kesto 00:58:47

Paluu näiden kopiosivujen tai blogin timontti.blogspot.com kansilehdelle.