©Timo Ahjos
Laadittu 9.6.2021
Liittyy blogiin tahjos.blogspot.com

 

Timo Ahjos muistelee ...

TOISEN AUTONI TARINA

Kerroin jo aiemmassa artikkelissa ensimmäisestä autostani, joka oli Austin 850 Mini vuodelta 1964. Tässä kerron toisesta autostani, joka oli Lada 1500S vuodelta 1974. Omistin sen vuosina 1976-1980.

 

UEL-219 ja Esko Pekosen poika
Kuva: Esko Pekonen

 

Sisäkuva
Kuva: Timo Ahjos

 

Lada ei ollut vielä 1970-luvulla mikään väheksytty auto. Se oli monella tavalla parannettu, Venäjällä tehty versio Fiat 124:stä, joka valittiin Euroopassa Vuoden autoksi 1967. Sitä pidettiin perinteisenä ja hyvänä perheutona. Perusmallissa (Lada 1200) oli eteen sijoitettu 1200-kuutioinen nelisylinterinen 60 hevosvoiman moottori, joka siirsi voiman nelivaihteisen vaihteiston kautta takapyöriin. Minulla oli kuitenkin Lada 1500S, jossa oli 1500-kuutioinen moottori ja edessä neljä pyöreää valonheitintä. Venäjällä tämä malli tunnettiin nimellä VAZ-2103. Siinä oli 75 hevosvoiman moottori. Huippunopeus oli 150 km/h, kiihtyvyys 1-100 km/h 17s ja bensiinin kulutus 9,8 litraa/100km. (Lähde: fi.wikipedia,org).

Auton osto

Ostin auton Kansan tiedotuspäälliköltä, jota kutsun tässä tuttavallisesti vain Villeksi. Hän asui työsuhdeasunnossa samassa Kansan omistamassa kerrostalossa kuin minäkin, Porttikuja 11:ssa Kontulassa. Auto oli siis jo meidän pihalla ennen kuin minä sen ostin. Kaupan jälkeen Ville sopi isännöitsijän kanssa, että minä sain sen saman autopaikan, joten auto sai pysyä samassa pysäköintiruudussa, missä se oli tottunut olemaan. Vaikka auto oli vasta 2 vuoden ikäinen, Ville oli jo sen toinen omistaja. En tiedä, miksi hän sen myi. Auto oli muuten hyvässä kunnossa, mutta sen oikeanpuoleisessa takaovessa oli pieni maalivaurio ja se ovi oli lievästi muuta autoa vaaleampi. Ville kertoi ostaneensa auton liikkeestä, jossa auton oikea kylki oli seinää vasten, joten hän näki värieron vasta kotipihalla.

Miksi rekisteritunnus oli vaihtunut?

Sain kaupan yhteydessä jonkin väliaikaisen dokumentin, mutta kun lopullinen minun nimelle kirjoitettu rekisteriote tuli myöhemmin postitse, kiinnitin siinä huomiota, että autolla oli ollut aiemmin eri rekisteritunnus. Kysyin sen syytä Autorekisterikeskuksesta puhelimitse. Jotta tiedusteluni otettaisiin vakavasti, kerroin olevani "Timo Ahjos Kansa-yhtiöistä". Kysymykseni kuului: "Miksi auton UCA-244 rekisteritunnus on muutettu tunnukseksi UEL-219?". Puhelimeen vastannut virkailija sanoi ensin sen olevan niin vanha asia, että sitä koskevat asiakirjat on jo arkistoitu. Sitten hän keskusteli jonkun kollegansa kanssa, joka sanoi: "Mitä helvettiä ketään niin vanha asia enää kiinnostaa?" Toinen vastasi siihen: "Se on joku vakuutusasia, kyllä se pitää selvittää." Hän lupasi hankkia asiakirjat arkistosta ja soittaa sitten minulle.

Jonkin ajan kuluttua edellä mainittu Autorekisterikeskuksen virkailija soitti minulle ja kertoi tilanteesta selvästi nauttien: "Auto UCA-244 on poistettu rekisteristä, koska Keskinäinen Vahinkovakuutusyhtiö Kansa on ilmoittanut sen rekisteristä poistettavaksi!". Sen jälkeen menin Kansan autovakuutusosastolle kyselemään ja sain tietää autoni historiasta seuraavaa:

Auto oli otettu käyttöön 15.08.1974. Kesäkuussa 1975 se oli vielä Konela-Auto Oy:n omistuksessa, haltija asui Espoossa. Haltijan 22-vuotiaalla pojalla oli vuotta nuorempi tyttöystävä, joka oli opiskelija ja työskenteli lentoasemalla Finnairin palveluksessa. He lähtivät lentoasemalta juhannuksen viettoon perjantaina 21.6.1975 Hämeenlinnan suuntaan. Nurmijärvellä noin 1 km ennen Aleksis Kiven syntymäkodin risteystä klo 23.20 kuljettaja havaitsi noin 3 metrin päässä hirven, joka osui ensin auton vasempaan reunaan, iskeytyi kattoon ja siitä edelleen ojaan. Hirvi kuoli heti, molemmat autossa olleet ihmiset loukkaantuivat lievästi. Molemmat olivat käyttäneet turvavöitä. Tie oli pimeä, valaisematon, autossa lähivalot päällä, tien pinta kuiva. Kuljettaja ilmoitti nopeuden olleen noin 80 km/t, nopeusrajoituksen ollessa 100 km/t. Poliisi oli käynyt paikalla ja suorittanut poliisitutkinnan.

Auto oli viety vakuutusyhtiöiden yhteisvarastolle, missä Kansan vahinkotarkastaja oli ottanut siitä alla olevan valokuvan ja laatinut oheisen korjauskustannuslaskelman, jonka loppusumma oli 7.850 mk. Auto oli sitten korjattu ja se oli ollut myytävänä jossakin, mistä Ville oli sen ostanut. Ainoa kolarista korjaamatta jäänyt kohta oli ilmeisesti kojetauluun tullut pintavaurio, joka oli ovelasti peitetty ylläolevassa kuvassa näkyvällä puna-keltaisella kukkatarralla!

 

Hirvikolari
Kuvalähde: Kansa-yhtiöiden arkisto.

 

 

Toinen autokauppa saman henkilön kanssa

Ville ei siis kertonut minulle autoa myydessään, että sillä oli ajettu edellisenä kesänä hirvikolari. Ehkä se tieto sai hänet myymään auton nopeasti edelleen. Vähän myöhemmin hän osti hiljattain leskeksi jääneeltä anopiltani tämän miesvainajalta jääneen Saab 96 -henkilöauton. Anoppinikaan ei kertonut Villelle, että se auto oli kerran pyörähtänyt katon kautta ympäri, kun hän oli menettänyt kurvissa sen hallinnan.

Tein itse määräaikaishuollot

Ostin tuon auton 28-vuotiaana. Siinä elämänvaiheessa olin vielä innostunut tekemään auton huoltotöitä itse. Asuintalomme yhteydessä oli autotallirakennus. Sen reunimmainen autotalli oli jätetty pesupaikaksi, jota talon asukkaat saivat käyttää ilman maksua. Huoltotöitä kävin tekemässä jossakin ulkona sopivassa paikassa tai E-Öljy Oy:n huoltoaseman TI-hallissa (TI= TeeItse).

Lada oli sellainen perusauto, jota oli helppo itse huoltaa. Eri osiin pääsi helposti käsiksi. Siihen sopivia Fiat 124:n varaosia myytiin kaikilla huoltoasemilla eikä mitään erikoisia työkaluja tarvittu (kuten kuulemma VW:ssa tarvittiin). Ostin Akateemisesta kirjakaupasta Itä-Saksassa julkaistun saksankielisen käsikirjan "Ich fahre einen Shiguli/Lada". Siinä oli kuvattu Ladan rakenne ja neuvottu monet huoltotyöt. Teinkin sitten itse melkein kaikki määräaikaishuoltoihin kuuluvat työt, joista ehkä vaikein oli sytytysennakon säätö. Toki jouduin teettämään monia töitä myös korjaamolla, kuten etupyörien aurauskulmien säädön, jarrukenkien vaihdon, pallonivelien ja suojuskumien tarkastuksen tai vaihdon, ruostesuojauksen, jne.

Alla olevasta kuvasta näkyy Ladan rakenne ja siihen on kirjoitettu, missä kohdin Lada oli parempi kuin Fiat 124. Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi ja kuvatekstit luettelona kuvan alla olevasta painikkeesta.

 

Ladan ja Fiatin erot
Julkaistu Stern-lehdessä keväällä 1975.

 

×

Kaasuttimen esilämmitys

Isompi ilmansuodatin

60 hv moottori, yläpuolinen nokka-akseli

Tehostettu lämmitysjärjestelmä

Laminoitu tuulilasi

Vahvistetut pylväät

0,9 mm pelti katossa

Lisätuki katossa

Lokasuojien kiinnityskohdat vahvistettu

Vahvistettu pakoputki

Lisätuet matkatavaratilan pohjassa

Helposti huollettavat iskunvaimentimet

Kevytmetalliset jarrurummut

Kardaaniakselissa kaksi niveltä

Penkit saa makuuasentoon

Vahvistettu synkronoitu vaihteisto

17 cm maavara

Isompi hydraulinen kytkin

Vahvistettu ohjaus ja etuosan tuenta

Vahvistetut iskunvaimentimet ja kiinnitys

Bensapumpussa "sormiryypytys"

Virranjakajassa oktaaniluvun valitsin

Vahvistettu jäähdytysjärjestelmä

Käynnistyskampi


"LADA-DRIVER'S CHECK-LIST"

Laadin oheisen kuvan mukaisen tarkistuslistan, mitä pitää ottaa mukaan, kun lähden autolla jonnekin. Sen kahdessa ensimmäisessä palstassa on lueteltu aina mukana pidettävät varusteet ja kolmannessa ne varusteet, jotka pitää ottaa kellarista mukaan, kun lähden autoa huoltamaan tai pesemään. Keskeinen idea oli ostaa kolme eri väristä neliskanttista ämpäriä. Neliskanttiset ämpärit käyttivät Ladan neliskanttisen tavarasäiliön tilan tehokkaammin kuin pyöreät ämpärit. Eri väreillä oli seuraava merkitys:

 

 

Ajamani kilometrit

Ostin tämän Ladan 28.1.1976, jolloin sen matkamittarissa oli 23.076 km. Tasan vuoden kuluttua 28.1.1977 mittarissa oli 49.886 km. Ajoin siis ensimmäisen vuoden aikana 26.810 km. (Nykyisellä matkailuautollani olen ajanut 8 1/2 vuoden aikana vasta noin 25.000 km.) Seuraavana kolmena vuonna ajoin Ladalla vajaan 17.000 km/vuosi. Kun myin sen kesällä 1980, matkamittarissa oli vähän yli 100.000 km.

Pisin Ladalla tekemäni autoretki oli lomamatka heinäkuussa 1976. Tein sen spontaanisti ilman mitään ennalta ajateltua ajosuunnitelmaa. Ensimmäisen lomaviikon jälkeisenä sunnuntaina 11.7.1976 ajoin ensin Helsingistä Imatralle, missä majoituin Valtionhotelliin. Maanantaina kävin ensin Imatralla parturissa ja ajattelin, että olisi kovin tylsää ajaa samaa tietä takaisin kotiin. Niinpä lähdin katsomaan Rautjärveä, missä perheemme asui silloin, kun minut siitettiin. Ajattelin majoittua läheiseen Kultakiven lomakylään, mutta jatkoin sitten kuitenkin matkaa välillä nukkumatta oheisen karttakuvan mukaisesti aina Rovaniemelle saakka, missä nukuin tiistaina päivällä autossa torin pysäköintipaikalla. Ladan etupenkit sai makuuasentoon. Ajoin siis hiukan yli tuhat kilometriä välillä nukkumatta!

Minulla oli kyllä koko ajan aikomus majoittua jonnekin myös maanantain ja tiistain väliseksi yöksi, mutta alkumatkasta se tuntui vielä liian varhaiselta. Illemmalla kohdalle ei sattunut mitään sopivaa majoitusliikettä ja kun kello menee yli 22:n, on jo aika myöhäistä kirjautua minnekään yöksi. Erikoinen kokemus oli se, että yö ja varsinkin pohjoinen taivas, jonka näin koko ajan edessäni, oli lähes koko ajan valoisa. Nyt hirvittää ajatella, että ajoin yksin Kajaanista Ämmänsaaren ja Kuusamon kautta Kemijärvelle keskellä yötä ilman mitään retkeilyvarusteita. Siihen aikaan ei ollut turvana matkapuhelinta eikä metsien keskellä ollut puhelinkioskeja tai hätäpuhelimia. Pelottavinta oli pitkillä tietyöosuuksilla. Pelkäsin lähinnä sitä, että terävä sepeli voi rikkoa renkaan tai auton tärinä aiheuttaa muun vian.

Tiistaina iltapäivällä majoituin Rovaniemellä kesähotelli Domus Arcticaan. Keskiviikkona ajoin Rovaniemeltä Tornion, Kemin, Oulun, Kempeleen, Raahen, Kalajoen, Ylivieskan ja Nivalan kautta Jyväskylään, missä majoituin hotelli Rentukkaan. Torstaina ajoin Jyyväskylästä kotiin Helsinkiin. Auton trippimittarin mukaan koko retken pituus sunnuntaista torstaihin oli 2953 km ja rahaa kului 800 markkaa.

 

Imatralta Kajaaniin
Imatralta Kajaaniin ...

 

edelleen Rovaniemelle
... ja sieltä edelleen nukkumatta Rovaniemelle!

Onnettomia sattumia

Vasen takarengas puhkesi tiistaina 6.7.1976. Otin käyttöön varapyörän, joka oli aina mukana. Kovin vaarallinen se tilanne ei ollut, koska en muista siitä mitään. En edes sitä, missä se tapahtui.

Sensijaan muistan hyvin, kuinka törmäsin yhden pysähtyneen auton perään keskiviikkona 13.2.1980. Olin aamulla matkalla työpaikalleni Kansan pääkonttoriin Hämeentietä pitkin. Paavalin kirkon edustalla Hämeentien ja Sturenkadun risteyksessä oli liikennevalot siten, että lähin valo paljastui ajoradan vasemmalla puolella liikennemerkkien takaa vasta muutaman metrin päässä valosta. Kun yhden henkilöauton kuljettaja huomasi siinä yhtäkkiä punaisen valon, hän teki äkkijarrutuksen. Samoin teki hänen perässään ajanut auto. Minä olin siinä tilanteessa melko pitkän turvavälin päässä edelläni ajavasta, mutta kun jarrutin, autoni liukui jäisellä tiellä ja törmäsin edelläni pysähtyneeseen Ford-henkilöautoon. Pieniä peltivaurioita tuli molempiin autoihin, mutta se Ford tärähti törmäykseni voimasta siten, että sen moottori ei enää käynnistynyt. Sitä autoa ajoi Lahdessa toimivan Ford-piirimyyjäliikkeen toimitusjohtaja, joka oli matkalla päämiehensä luo Stockmann Auto Oy:hyn. Hän hoiti kaikki tilanteen vaatimat toimenpiteet niin ihailtavan sujuvasti, että minun ei tarvinut tehdä muuta kuin hävetä aiheuttamaani kolaria. Poliisia ei paikalle kutsuttu. Hän jäi sinne odottamaan hinausautoa, kun minä jatkoin matkaani työpaikalle.

Toinen kiusallinen tapahtuma oli sellainen, kun autoni äänitorvi alkoi soida itsekseen. Olin huviretkellä jossakin Kotkan lähistöllä pysähtynyt puiston reunassa olevan kioskin eteen. Kun olin ostanut kioskista jotakin ja lähdin liikkeelle, autoni torvi alkoi soida. Kioskissa myyjänä ollut nuori nainen varmaankin luuli, että hänen vuokseen lähdin sieltä "torvet soiden". Kotimatkan aikana torvi oli suurimman osan ajasta hiljaa, mutta kun myöhään illalla kotiin saapuessani ylitin jalkakäytävän reunan kääntyessäni kadulta kotipihalle, missä autopaikkani oli ensimmäisenä lähinnä taloa, torvi alkoi taas soida. En muista, riittikö virran katkaisu sen hiljentämiseen vai teinkö jotakin muutakin, mutta sain sen kuitenkin omalla autopaikallani hiljaiseksi. Ongelman syyksi paljastui yhden ratin keskiosan sisällä olevan ruuvin irtoaminen. Ruuvi liikkui vapaasti tilassa, missä oli torven katkaisija, yhdistäen aina välillä ne messinkiliuskat, joiden piti koskettaa toisiaan vain silloin, kun ratin keskiötä painetaan.

Auton maalaus ja myynti

Ladassani ei ollut sen enempää korjaustarpeita kuin myöhemmissä ruotsalaisissa autoissani, mutta sen maalipinta oli selvästi heikompi. Tarkoitukseni oli pitää se vielä monta vuotta ja siksi maalautin sen kauttaaltaan vuonna 1980. Teetin sen työn Vantaalla Niittytien varrella toimineessa Kojon automaalaamossa. Sain siellä lyhyesti vilkaista, kuinka autoja maalataan. Se oli ruiskumaalausta, jossa sähköisesti varautuneet maalihiukkaset hakeutuivat tasaisesti auton metallipintaan.

Huhtikuussa 1980 sain nimityksen 1.5.1980 alkaen Kansa-yhtymä Oy:n apulaisjohtajaksi ja samalla vapaan autoedun. Yhtiö osti käyttööni upouuden Volvo 240 DL :n. Silloin laitoin Ladan myyntiin. Julkaisin Helsingin Sanomissa pienen rivi-ilmoituksen, mutta laitoin myös työpaikkani ilmoitustaululle isomman ilmoituksen. Eläke-Kansassa työskentelevä mies kiinnostui siitä ja teimme kaupat. Kauppahinta oli samaa suuruusluokkaa kuín viimeksi kuluneen 12 kuukauden aikana maksamani korjaamolaskut, mukaan luettuna edellä kertomani maalaus, joka tehtiin vasta kesäkuun 1980 alussa. Hän sai hyväkuntoisen Ladan edullisesti ja minä sain upouuden Volvon vapaana autoetuna. Vapaa autoetu tarkoitti, että työnantaja maksoi kaikki muut autosta aiheutuneet kulut paitsi kotipihalta vuokraamani autopaikan vuokran. Siis myös myös polttoaineen ilman kilometrirajoituksia. Itse jouduin maksamaan vain autoedun verotusarvon, joka oli siihen aikaan vielä niin kohtuullinen, että autoetu oli todella etu. Sittemmin verotusarvot ovat nousseet niin korkeiksi, että autoetu ei ole enää etu vaan vain vaihtoehtoinen palkanmaksutapa.

 

Myynti-ilmoitukseni Hesarissa
Ajalle tyypillinen myynti-ilmoitukseni Hesarissa

 



 

Kätilöopiston luona
UEL-219 Kätilöopiston edustalla, taustalla Paavalin kirkon torni. Auton alkuperäinen väri oli suunnilleen tällainen, tosin kuva on hiukan haalistunut. Tämän sivun alussa on auton ostajan ottama valokuva, josta näkyy, minkä väriseksi sen maalautin.

 

© Copyright: Timo Ahjos 2021. Kaikki oikeudet pidätetään.